Af­rik­ka­lai­nen unelma maail­man­mes­ta­ruu­des­ta 2010

Kamerun selvisi vuonna 1990 Italian MM-kisoissa ensimmäisenä afrikkalaisena joukkueena puolivälieriin. Joukkue oli jo matkalla mitaliotteluihin, kun se johti Englantia vastaan kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä 2--1 ja hallitsi peliä.

Kamerun selvisi vuonna 1990 Italian MM-kisoissa ensimmäisenä afrikkalaisena joukkueena puolivälieriin. Joukkue oli jo matkalla mitaliotteluihin, kun se johti Englantia vastaan kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä 2--1 ja hallitsi peliä.

Kamerun hölmöili Englannille rankkarin ja jatkoajalla vielä toisen. Gary Lineker ei epäonnistunut ja Kamerun oli pelannut itsensä ulos.

Viimeistään tuosta pelistä lähtien on puhuttu afrikkalaisten joukkueiden noususta maailman terävimpään kärkeen. Nigeria, Senegal ja Kamerun ovat käyneet lähellä, mutta MM-haaveet ovat kariutuneet viimeistään puolivälierissä.

Vielä edellisissä Saksan MM-kisoissa vuonna 1974 Afrikka oli pelkkä eksoottinen vitsi. Zaire hävisi kolme alkulohko-otteluaan murheellisella maalierolla 0--14.

Jalkapalloa rakastava manner on harpannut kolmessa vuosikymmenessä huikean loikan eteenpäin.

Tämän vuoden MM-turnauksessa Afrikka on kokonaisuutena astunut pienen askeleen taaksepäin. Sen toivo lepää ennen alkulohkojen viimeisiä otteluita lähinnä Ghanan harteilla.

Jo maanosan MM-karsinta oli hämmentävä, kun esimerkiksi Nigeria, Kamerun, Egypti ja Senegal jäivät rannalle ruikuttamaan.

Varsinkin Länsi-Afrikan suuret maat ovat kärsineet siitä, että heidän pelaajansa ovat kelvanneet Euroopan huippuseuroihin. Aina silloin tällöin seurat ovat yllättäen ilmoittaneet pelaajien lievistä loukkaantumisista juuri karsintaotteluiden kynnyksellä.

Vielä vaikeamman pattitilanteen aiheuttaa yleensä tammi-helmikuussa järjestettävä Afrikan mestaruusturnaus. Samaan aikaan Euroopan sarjat pyörivät täyttä häkää.

Selitykset ovat turhia, sillä kisoihin päässeet ovat paikkansa pelaamalla ansainneet. Näyttää siltä, että Afrikka saa heittää toivonsa lisäpaikasta seuraavaan MM-turnaukseen.

Olkoonkin, että se pelataan Etelä-Afrikassa.

Silloin kuitenkin puhutaan kovempaan ääneen kuin koskaan aikaisemmin yhteisestä afrikkalaisesta unelmasta -- maailmanmestaruudesta.

Ilmoita asiavirheestä