Valtakunnan lukkarieliittiin kuuluva Kaisa Salmela siirtyy Oulun Liposta hallitsevan Suomen mestarin Jyväskylän Kirittärien riveihin. Salmelan sopimus on yksivuotinen.
Simon Kirin kasvatti on voittanut uransa aikana kerran SM-hopeaa. Salmela ja Tyrnävän Tempaus hävisivät SM-finaalisarjan vuonna 2003 juuri Kirittärille. 22-vuotias Salmela on pelannut jo neljä aikuisten Itä-Länsi -ottelua.
Kirittäret otti Salmelaan yhteyttä, kun joukkueen lukkarit Katja Saari ja Elina Harju ilmoittivat lopettamisestaan. Salmelan lisäksi Kirittäret julkaisi tiistaina Marjut Hylkilän siirron Siilinjärveltä.
Tyrnävän Tempauksen supersarjajoukkueen ensi kauden valmentajaksi on nimetty Tuomo Hannuniemi. Jenni Tolonen ja Veera Tuomikoski siirtyvät Tempaukseen naapuriseura Liposta. Lisäksi Tyrnävä saa joukkueeseensa viime vuoden parhaaksi junioripelaajaksi valitun Salla Riskun.
26-vuotias etenijä Tolonen on pelannut kaksi aikuisten arvo-ottelua. Tolonen on aikaisemminkin pelannut Tyrnävällä.