Päivälleen 15 vuotta sitten sananvapaudelle lyötiin Kiinassa kuolinisku. Opiskelijoiden viikkokausia jatkunut liikehdintä sai väkivaltaisen lopun, kun Kiinan kommunistijohto määräsi panssarit nujertamaan demokratiaa vaatineet nuoret Pekingin keskustassa.
Puolitoista vuosikymmentä on kulunut noista dramaattisista alkukesän päivistä Taivaallisen rauhan eli Tiananmenin aukiolla. Maailma on muuttunut suuresti, tietotekninen vallankumous on ottanut jättiaskelia ja internetistä on tullut kaikissa maissa arkipäivää.
Muutos on tarttunut myös väkimäärältään maailman suurimpaan valtioon. Jättivaltiossa on kymmeniä miljoonia tietokoneen käyttäjiä ja nettiyhteydet pelaavat. Kovin monilla on ei varaa omaan tietokoneeseen, mutta pelaamis- ja chattailytarvetta tyydyttämään on syntynyt epälukuinen määrä internet-kahviloita.
Kiina on kokenut Tiananmenin tapahtumien jälkeen huikean taloudellisen nousun. Vuosittaiset kasvuluvut lähentelevät kaksinumeroisia lukuja. Kun yksityistyritysten perustaminen on tullut vuosi vuodelta helpommaksi ja rikastuminen on sallittua, ovat tuloerot revenneet maailmanennätysmittoihin.
Suurin osa kiinalaisista asuu yhä köyhissä oloissa maaseudulla. Vaurastuneet löytyvät kaupungeista, missä heidän elämäntyylinsä näyttää länsimaiselta nykyaikaisia viestintävälineitä, kännyköitä ja läppäreitä, myöten.
It-aikakausi on tuonut nopeat yhteydet ja valvontavaikeudet. Tämä on myrkkyä yhden puolueen diktatuurille, jonka henkiinjäämisen ehtoihin kuuluu mahdollisuus säännöstellä sananvapautta. Kiinan puolueapparaatti on palkannut tuhansia internet-poliiseja valvomaan keskustelupalstoja ja muita vaarallisia nettisivustoja. Lukemattomia internet-kahviloita on suljettu "väärinkäytösten" vuoksi.
Tämä on viivytystaistelua, joka on lopulta tuomittu epäonnistumaan. Pohjois-Korean kaltaisessa suljetussa yhteiskunnassa se voi onnistua, mutta Kiinan johto on luvannut jatkaa nykyaikaistumisen tiellä. Opiskelijoiden katuparlamentti oli helppo hajottaa armeijakalustolla, mutta internetin sensuroiminen on toivoton urakka tehokkaallekin koneistolle.
Kommunistipuolue voisi höllentää liekaa vähä vähältä. Taloudessa niin on tehtykin: maa muistuttaa jo nyt enemmän länsimaista markkinataloutta kuin keskusjohtoista sosialismia.
Politiikassa asetelmat ovat kuitenkin samat kuin 15 vuotta sitten. Hyvin varovaisia kokeiluja monen ehdokkaan vaaleista on ollut paikallistasolla, mutta ylätasolla ei ole pienintäkään merkkiä siitä, että kommunistipuolue olisi valmis luopumaan yksinvallastaan.
Samat uudistajien ja säilyttäjien rintamat löytyvät yhä puolueen sisältä, mutta valtaeliitin suunnalta on turha odottaa mitään vallankumouksellista. Vuosi sitten presidentiksi valittu Hu Jintao ja pääministeri Wen Jiabao ovat toki edeltäjiinsä verrattuina tuoreen oloisia ja ehkä uudistusmielisiäkin, mutta todellisten muutosten moottori Kiinassa on kommunistipuolueen ulkopuolella.
Puolue pyrkii pitämään vallan monopolin itsellään. Hu ja Wen ovat ensitöikseen kiertäneet maaseutua luvaten kohennusta köyhien oloihin. Tämä on varmasti oivallinen strategian muutos, joka antaa puolueelle lisää elinpäiviä. Juna on kuitenkin lähtenyt liikkeelle. Internet-sukupolven kiinalaisia on paljon vaikeampi panna aisoihin kuin Tiananmenin uskalikkoja.