Oikeus: Fortum ei perinyt säh­kön­siir­ros­ta yli­hin­taa

Energiayhtiö Fortum ei ole Espoon käräjäoikeuden mielestä syyllistynyt sopimusrikkomukseen eikä saanut perusteetonta hyötyä sähkönsiirtomaksujen perinnässä.

Energiayhtiö

Fortum

ei ole Espoon käräjäoikeuden mielestä syyllistynyt sopimusrikkomukseen eikä saanut perusteetonta hyötyä sähkönsiirtomaksujen perinnässä.

Järvenpääläisen kuluttajan ja yhtiön kiistan taustalla oli Energiamarkkinaviraston vuonna 2001 antama päätös, jonka mukaan silloinen Tuusulanjärven Energia Oy oli vuonna 1999 perinyt kohtuuttoman suurta sähkön siirtohintaa. Tuusulanjärven Energia on sittemmin fuusioitunut Fortum Sähkönsiirtoon.

Energiamarkkinaviraston selvitys koski Tuusulanjärven Energian sähkön siirtohinnoittelua vuosina 1996-1999. Selvityksen mukaan hinnoittelu oli kohtuullista vuosina 1996-1998, mutta raja ylittyi vuonna 1999.

Korkeimman hallinto-oikeuden aiemman kannan mukaisesti yksi vuosi ei riitä määrittelemään hinnoittelun kohtuullisuutta.

Kuluttaja vaati Fortum Sähkönsiirtoa palauttamaan liikaa perittynä sähkönsiirtomaksuna 110,32 euroa ja korkokuluja. Jos kuluttaja olisi voittanut riidan, kuluttaja-asiamies olisi voinut neuvotella Fortumin kanssa palautuksista kymmenille tuhansille samassa asemassa oleville asiakkaille.

Kuluttajaa edusti oikeudessa kuluttaja-asiamiehen määräämänä varatuomari Jari Suurla.

"Energiamarkkinaviraston päätöksellä ei näytä kohtuuarvioinnissa olevan mitään virkaa. Olemme tyytymättömiä oikeuden päätökseen ja valitamme siitä", Suurla sanoi torstaina.

Hänen mielestään oli yllättävää, ettei oikeuden päätös perustunut Energiamarkkinaviraston vaan asiantuntijoiden arvioon.

"Tässä tapauksessa asiantuntija oli Fortumin oma työntekijä, joka kävi kertomassa mikä on kohtuullista", Suurla huomautti.



Kuluttaja-asiamies haki ennakkoratkaisua


Suurlan mukaan kuluttaja-asiamies haki oikeudesta mahdollisimman kattavaa ennakkoratkaisua.

Kuluttaja-asiamies valittaa käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen, jossa asian käsittely kestänee vuodesta puoleentoista.

Fortum Sähkönsiirron aluejohtaja Tapio Lehtisalo pitää käräjäoikeuden torstaista päätöstä merkittävänä koko alalle.

"Olemme koko prosessin ajan puhuneet, että siirtohintojen tarkastelun pitäisi tapahtua pidemmältä jaksolta kuin yhden vuoden ajalta. Tuusulanjärven Energian tapauksessa tutkittiin neljää vuotta, joista kolme vuotta oli viranomaisenkin mielestä alle kohtuullisuusrajan, mutta yhtenä vuotena mentiin viranomaisen mielestä yli kohtuullisuuden", Lehtisalo sanoo.

Lehtisalo huomauttaa, että nykyisen sähkömarkkinalain mukaan Energiamarkkinavirasto voi joko omasta aloitteestaan tai asiakkaiden tutkimuspyynnöstä ottaa siirtohinnat kohtuullisuustarkkailuun.

"Energiamarkkinavirasto on julkistanut luonnokset uusista suuntaviivoista, joiden mukaan ensi vuoden alusta valvontajärjestelmä muuttuisi ja käyttöön tulisivat useamman vuoden valvontajaksot. Luonnoksen mukaan ensimmäinen jakso olisi kolme vuotta, mutta toisen jakson pituudesta ei sanota mitään", Lehtisalo kertoo.

Sähkön siirtokustannukset syntyvät sähköverkon ylläpitokustannuksista, verkon pääomakustannuksista ja muun muassa siirtohävikistä.

Verkoston ylläpitokustannukset ovat kiinteitä kuluja, joiden osuus kokonaiskustannuksista on 75-80 prosenttia. Ylläpitokustannusten määrään ei vaikuta, kuinka paljon sähköä käytetään.

Ilmoita asiavirheestä