Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mielestä Suomen pitäisi nykyistä tomerammin lisätä bioenergian käyttöä öljyn rinnalla. Suomalaisia peltoja voitaisiin ottaa bioenergian tuotantoon. Tämä tasaisi öljyn hintaheilahteluja.
Pekkarinen toivoo, että jakeluyhtiöt velvoitettaisiin tarjoamaan polttoaineen joukossa biopohjaista polttoainetta. Kysynnän synnyttäminen tähän tapaan vauhdittaisi alan kotimaista tuotantoa.
Pekkarinen myöntää, että nykymenetelmin kotimainen raaka-aine ei ole kilpailukykyistä. Erilaisten vero- ja investointitukien tarve selviää kyllä aikanaan.
EU on asettanut tavoitteeksi, että vuoteen 2010 mennessä 5,75 prosenttia kaikesta liikenteen polttoaineesta olisi biopohjaista ja vuoteen 2020 mennessä peräti 20 prosenttia bio- ja kaasupohjaista.
Pekkarisen mukaan yksistään ohran nykyinen ylijäämä, noin puoli miljoonaa tonnia vuodessa, riittäisi etanoliksi valmistettuna korvaamaan kuutisen prosenttia kaikesta Suomessa jaettavasta bensiinistä.