Italialainen näyttelijä Nino Manfredi on kuollut 83-vuotiaana Roomassa, kertoo Italian uutistoimisto Ansa. Manfredi oli commedia italianan eli italialaisen farssin kärkinäyttelijöitä.
Suomessa Manfredi muistetaan erityisesti roolistaan Mika Kaurismäen elokuvassa Helsinki Napoli All Night Long, joka sai ensi-iltansa vuonna 1997. Hän näytteli ikimuistoisesti myös muun muassa Ettore Scolan Rumat, likaiset ja ilkeät -elokuvassa (1976), jossa hänen roolihahmonsa oli kaikkea muuta kuin vaatimaton ja naiivi, jollaisia Manfredi tavallisesti esitti.
Manfredi oli syntynyt 22. maaliskuuta 1921 Castro dei Volscissa. Hän opiskeli ensin lakia, mutta vaihtoi sitten opiskelut show bisnekseen. Vuosien radio- ja varieteehupailujen sekä elokuvien dubbauksen jälkeen hän debytoi näyttelijänä vuonna 1949 ja nousi nopeasti kysytyksi luonnenäyttelijäksi.
Manfredi kunnostautui myös käsikirjoittajana. Hän käsikirjoitti monet tähdittämänsä elokuvat itse. Tunnetuin niistä lienee italialaisen siirtolaisen kommelluksista Sveitsissä kertova Pane e cioccolata vuodelta 1974.