Taivalkoskelainen mies sai vammoja ammuskelussa myöhään viime sunnuntaina. Vuonna 1958 syntynyttä miestä ammuttiin kaikkiaan neljä kertaa ylävartaloon ja raajoihin. Miehellä ei ole hengenvaaraa.
Poliisi hälytettiin pieneen keskustassa sijaitsevaan kerrostaloon sunnuntaina kello 22.30. Ambulanssin henkilökunta löysi talon portaiden alatasanteelta vertavuotavan miehen, joka toimitettiin ensin terveyskeskukseen ja sieltä Ouluun.
Poliisi otti heti tapauksen jälkeen kiinni kaksi taivalkoskelaista miestä, vuonna 1953 ja 1967 syntyneet. Teossa käytetty luvallinen pienikaliiperinen käsiase kuului toiselle heistä. Kaikkiaan aseella oli ammuttu kuusi kertaa.
Ampumiset ovat sattuneet ilmeisesti erään asunnon oviaukossa ja portaassa. Kaikkia tapaukseen liittyviä henkilöitä ja todistajia on alustavasti kuultu. Kertomukset tapahtumista ovat hyvin ristiriitaisia ja henkilöiden voimakkaalla humalatilalla on tähän syynsä.
Ammuskelua on tutkittu tapon yrityksenä. Asian vuoksi pidätetyt henkilöt vapautettiin keskiviikkona. Tutkimukset jatkuvat ja asiaa tullaan aikanaan käsittelemään Kuusamon käräjäoikeudessa.