Poliisi ei ole saanut Turun kaupungilta virallista pyyntöä häätää kaksi viikkoa taloja vallanneita taiteilijoita. Kaupunki antoi valtaajille poistumisaikaa juhannuspäivään kello 12, mutta poliisi ei voi toteuttaa häätöä ilman pyyntöä.
- Keskustelin asiasta poliisipäällikön kanssa. Hän sanoi, että poliisin resurssit ovat juhannuksena kiinni muutenkin, perustelee apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen. Hänen mukaansa asiaan palataan ensi viikolla.
Ratapihankadun ja Brahenkadun kulmauksen puutalojen valtaajat ilmoittivat lauantaina aamulla, etteivät aio poistua talosta ilman passiivista vastarintaa.
- Turun kaupungin kulttuuripääkaupunkitittelistä huolimatta taiteilijoiden, erityisesti järjestäytymättömien nuorten taiteilijoiden, tilanne on kestämätön. Jos järjestäytyneet ja tunnustetutkin taiteilijat ovat kovilla, nuorten ja tuntemattomien taiteilijoiden tilaa on vaikea edes kuvitella, taiteilijoita edustava Aatu Poutanen kertoo.
Turun kaupunki on perustellut häätöä sillä, että rakennukset on otettu käyttöön luvatta. Rakennusten kuntokaan ei viranomaisten mukaan sovellu kokoontumiskäyttöön.
Purku-uhan alaiset talot ovat olleet tyhjillään kaksi vuotta.