Helsinki Hedelmöityshoitojen avulla voidaan taistella Euroopassa alhaista syntyvyyttä vastaan, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Tuloksia esiteltiin hedelmöityshoitojen ammattilaisten ESHRE:n vuositapaamisessa Prahassa.
Tutkimuksessa vertailtiin Tanskaa ja Englantia. Tutkijoiden mukaan syntyvyys Englannissa voisi nousta merkittävästi, jos siellä tarjottaisiin samanlaisia julkisesti rahoitettuja hedelmöityshoitoja kuin Tanskassa. Tanskassa seitsemän prosenttia lapsista syntyy hedelmöityshoidoilla ja Englannissa vain kaksi prosenttia.
Tutkijat pitävät hedelmöityshoitojen tukemista perusteltuna myös taloudellisesti. Hoidon kustannukset ja lapsen kasvamiseen liittyvät kustannukset ovat pienemmät kuin tulevan veronmaksajan hyöty yhteiskunnalle.
Suomalaisista lapsista arviolta viisi prosenttia syntyy hedelmöityshoitojen tuloksena. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan Naistenklinikan osastonylilääkäri Aila Tiitinen sanoo, että hedelmöityshoidoilla ja niiden julkisella rahoituksella on merkitystä myös Suomen syntyvyydelle.
EU:ssa naiset saavat keskimäärin vajaat kaksi lasta. Eurooppalaiset vanhentuvat, perhekoot pienenevät ja syntyvyyskäyrät laskevat.