Oulun Le­ton­nie­men suo­je­lu­alueel­la maas­to­pa­lo

Oulun Rajahaudan venesataman läheisyydessä sijaitsevalla Letonniemen luonnonsuojelualueella syttyi maastopalo lauantai-iltana. Palo oli saanut alkunsa todennäköisesti maastoon heitetystä tupakasta.

Oulun Rajahaudan venesataman läheisyydessä sijaitsevalla Letonniemen luonnonsuojelualueella syttyi maastopalo lauantai-iltana. Palo oli saanut alkunsa todennäköisesti maastoon heitetystä tupakasta.

Palanut alue on kooltaan noin 0,6 hehtaaria, ja se on Oulun kaupungin omistama. Kaupunginmetsänhoitaja Veli Puolakka kertoo, että palo ei tehnyt luonnonsuojelualueelle merkittäviä vahinkoja. Aluskasvillisuutta tuhoutui, mutta latvapaloksi tuli ei päässyt.

Oulun pelastuslaitoksen ja Oulun VPK:n yksiköt osallistuivat sammutustöihin. Koska paikalle ei ole teitä, sammutuskalusto piti viedä perille kantaen. Alkuyöstä tullut vesisade helpotti palon jälkivartiointia.

Veli Puolakan mukaan luonnonsuojelualueelle ei tehdä palon jälkeen toimenpiteitä, tulen vahingoittamat puut ajan mukana kaatuvat ja lahoavat.

Letonniemen luonnonsuojelualue on kokonaisuudessaan 32 hehtaarin kokoinen.

Ilmoita asiavirheestä