Huonoin tilanne yhä Oulun läänin jo­nois­sa

Hoitojonot lyhenevät nyt hitaammin kuin aikaisemmin hoitotakuun astuttua viime vuoden maaliskuussa voimaan. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun jonotilastot ovat muuta maata synkemmät, eikä pitkistä jonotusajoista olla päästy. Väkilukuun suhteutettuna näillä alueilla on eniten yli puoli vuotta hoitoon jonottaneita.

_
_

Hoitojonot lyhenevät nyt hitaammin kuin aikaisemmin hoitotakuun astuttua viime vuoden maaliskuussa voimaan. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun jonotilastot ovat muuta maata synkemmät, eikä pitkistä jonotusajoista olla päästy. Väkilukuun suhteutettuna näillä alueilla on eniten yli puoli vuotta hoitoon jonottaneita.

Pohjois-Pohjanmaan tukalan tilanteen selittävät osittain vuoden 2001 lääkärilakko ja terveydenhuoltoon vuonna 2004 kohdistuneet säästövaatimukset. Myös hoitajien palkkakiistat ovat hidastaneet jonojen purkua.



Selvitys ministeriölle syksyllä


Monissa sairaanhoitopiireissä jonot osattiin ennakoida ja hoitoa tehostettiin, mutta Pohjois-Pohjanmaalla oltiin pahasti myöhässä, sanoo Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Lauri Nuutinen.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri joutuu syyskuun alkuun mennessä antamaan sosiaali- ja terveysministeriölle sitovan suunnitelman siitä, miten hoitojonot saataisiin lainmukaisiksi.

"Meidän pääselityksemme on, että edes terveyspalveluja ostamalla emme ole saaneet jonoja purettua. Ministeriö antanee tämän anteeksi", Nuutinen toivoo. "Aiomme lisätä ostopalveluja ja ottaa omia tiloja käyttöön työajan ulkopuolella. Käymme myös odottavien potilaiden jonot tarkasti läpi."

Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Jouko Isolauri arvioi, että Pohjois-Pohjanmaan suunnitelma menee läpi, mutta se töytyy laittaa myös toteen.

Yli puoli vuotta jonottaneita potilaita on Suomessa vajaat 13 000. Puolelle heistä hoitoa ei saa edes terveyspalveluja ostamalla, Isolauri sanoo. "Tämä on tietenkin hyväksyttävä selitys hoidon puuttumiselle. Pitkään jonottavat ovat lähinnä kuulon huollon, ortopedian, käsikirurgian ja plastiikkakirurgian potilaita, mutta Pohjois-Pohjanmaan jonoissa on muitakin potilaita."

"Tämän hetken arvio on, että vuoden loppuun mennessä meillä olisi jäljellä 500-600 yli puoli vuotta jonottanutta potilasta", Nuutinen kertoo.



Hoitoa tarjolla kauempana


Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä jonottaa toimenpiteisiin noin 700 potilasta, joille on tarjottu leikkausta muualla kuin Oulussa. "Nämä ihmiset ovat halunneet toimenpiteen vain meiltä, eivätkä halua lähteä esimerkiksi Raaheen. He kyllä jäävät välivaiheeseen odottamaan", johtajaylilääkäri Nuutinen harmittelee.

Nuutinen toivoo vuonna 2008 avattavan kirurgian uuden avohoitoyksikön tuovan helpotusta jonoihin. Syksyllä Oysissa myös kokeillaan ulkopuolista työnantajaa. "Elokuussa henkilökuntaamme on terveydenhuollon palveluja tarjoavan MedOnen palveluksessa. Henkilökunta työskentelee yritykselle oman työajan ulkopuolella sairaalamme tiloissa. Odotan mielenkiinnolla, miten tämä kokeilu lähtee liikkeelle."

Ilmoita asiavirheestä