Sähköyhtiöiden vesi- ja ydinvoiman ansiottomille voitoille kaavailtu vero ei saa nostaa sähkön hintaa, sanoo kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.).
Turun Sanomien ja Aamulehden yhteishaastattelussa ministeri laskee, että niin sanotun windfall-veron tuotot lisäävät investointeja puhtaaseen energiatuotantoon ja madaltavat näin kalliin hiilivoiman hintapiikkiä. Pekkarisen mielestä verotuotoilla tulisi tukea päästöttömiä energiainvestointeja, kuten vesivoimaa ja bioenergiakapasiteettia.
Energiateollisuus on koko ajan vastustanut windfall-voittojen leikkauksia. Energiateollisuuden toimitusjohtaja Juha Naukkarinen kertoi maanantaina STT:lle, että vero kohdistuisi tuotantomuotoihin, joita juuri halutaan ylläpitää ja tukea.
Tiistain Kauppalehdessä Metsäteollisuuden edustaja arvioi, että windfall-verotuksessa on kyse Fortumin johdon optioiden ja yhtiön ansiottomien arvonnousujen leikkaamisesta. Metsäteollisuuden mielestä se joutuu verotuksessa sijaiskärsijäksi.
Uutispäivä Demari sen sijaan kertoo, että Metalliliitto kannattaa windfall-voittojen ohjaamista investointeihin ja etenkin Suomen energiaomavaraisuuden tukemiseen.