Pa­les­tii­na­lais­jär­jes­töt tun­nus­ti­vat epä­suo­ras­ti Is­rae­lin valtion

Palestiinalaisten johtavat järjestöt sopivat tänään julistuksesta, joka epäsuorasti tunnustaa Israelin valtion. Suurista järjestöistä sopimuksen ulkopuolelle jää vain Islamilainen jihad.

Palestiinalaisten johtavat järjestöt sopivat tänään julistuksesta, joka epäsuorasti tunnustaa Israelin valtion. Suurista järjestöistä sopimuksen ulkopuolelle jää vain Islamilainen jihad.

Julistuksessa vaaditaan itsenäistä palestiinalaisvaltiota alueelle, joka oli palestiinalaisten hallussa ennen Israelin miehitystä vuonna 1967. Julistus vaatii myös kansallisen yhtenäisyyden hallituksen perustamista ja väkivaltaisten hyökkäysten lopettamista Israelia vastaan.

Julistus antaa kuitenkin äärijärjestö Hamasille liikkumavaraa. Tekstin mukaan valtionmuodostamista kohti otettavien askeleiden pitää palvella palestiinalaisten toiveita. Maininta antaa Hamasille periaatteessa mahdollisuuden kieltäytyä tunnustamasta Israelia.

Israel suhtautui epäilevästi julistukseen ja sanoi pitävänsä sitä toistaiseksi palestiinalaisten keskinäisenä asiana.

Israelin ulkoministeri Mark Regev sanoi Israelin keskittyvän tällä hetkellä ainoastaan palestiinalaisryhmien sunnuntaina sieppaaman sotilaan vapauttamiseen.

EU puolestaan toivotti julistuksen tervetulleeksi ja toivoi sen tuovan alueelle vakautta.

Ilmoita asiavirheestä