Johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmän tehtävä tänään alkavassa huippukokouksessa on varsin selkeä: talouskasvu olisi turvattava. Mitenkään helppoa urakkaa ei kuitenkaan ole odotettavissa, vaikka talouskehitys on yskähtelyn jälkeen lähtenyt kasvuun Yhdysvalloissa ja Japanissa.
Euroopassa talous nimittäin laahaa edelleen. G8-kokouksessa Yhdysvaltojen uskotaankin painostavan euroalueen maita uudistamaan järjestelmiään "Amerikan malliin", jotta kasvu-uralla pysyttäisiin myös korkotason noustessa. Tosin Yhdysvalloillakin olisi asiantuntijoiden mielestä parannettavaa: sen huikeat budjetti- ja ulkomaankaupan alijäämät sekä velkaantuminen vääristävät koko maailmantaloutta.
Lisähuolia G8:lle aiheuttaa öljyn ennätyskorkeaksi kohonnut hinta sekä Lähi-idän suunnalta uhkaava terrorismi.
Jälkimmäiseen on huippukokouksessa esillä lääke, Yhdysvaltojen hahmottelema laajamittainen suunnitelma Lähi-idän maiden uudistamiseksi. Hankkeen turvin edistettäisiin niin demokratiaa, talouskehitystä kuin naisten oikeuksiakin, ja näin ehkäistäisiin terrorismin vaaraa.