Stressi riivaa brit­ti­koi­ria

Useampi kuin joka neljäs brittikoira kärsii stressistä. Ne ovat yhtä stressaantuneita kuin liiasta kiireestä kärsivät isäntänsäkin. Ja joka kolmas brittikoira oksentaa joskus sen takia, että sitä on laiminlyöty seuralaisena.

Useampi kuin joka neljäs brittikoira kärsii stressistä. Ne ovat yhtä stressaantuneita kuin liiasta kiireestä kärsivät isäntänsäkin. Ja joka kolmas brittikoira oksentaa joskus sen takia, että sitä on laiminlyöty seuralaisena.

Brittitutkimuksen mukaan koirat reagoivat isäntäväkensä mielialoihin. Myös silloin, kun omistaja on surullinen tai kovan paineen alla. Kyselyyn osallistui 1 100 henkilöä, joiden kotona asuu nelijalkainen ystävä. Heistä 53 prosenttia koki elämänsä stressaavaksi, ja 26 prosenttia näki saman vaivan riivaavan myös heidän koiriaan.

Yli puolet kyselyyn vastanneista ilmoitti potevansa stressin lisäksi myös syyllisyyttä. Lemmikille kun ei tahdo riittää aikaa.

- Yksin asuvien määrä on viime vuosikymmenten aikana lisääntynyt melkoisesti. Ja työpäivät ovat samalla pidentyneet, eläinten käyttäytymistä töikseen tutkiva Roger Mugford sanoo.

- Koirat ovat sosiaalisia olentoja. Ne tarvitsevat kontakteja ihmisiin ja toisiin eläimiin, Mugford lisää.

Mugfordin arvion mukaan peräti 90 prosenttia koirista ei saa seurustella ihmisten kanssa niin paljon kuin ne haluaisivat.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä