Kiinteä automaattinen nopeusvalvonta rakennetaan tänä kesänä valtatielle 4 välille Keminmaa- Rovaniemi- Vikajärvi. Tiejakson pituus on 132 kilometriä.
Nopeudenvalvontapisteitä rakennetaan tiejaksolle yhteensä 20 kappaletta. Hanke toteutetaan yhteistyössä Lapin tiepiirin ja Lapin lääninhallituksen poliisiosaston kanssa.
Kamerapylväät ilmaisimineen sijoitetaan pääosin risteysalueille ja asutustihentymiin, missä moottoriajoneuvojen ylinopeudet aiheuttava vaaraa muille tienkäyttäjille.
Niissä on myös suuri onnettomuusriski. Keminmaa- Vikajärvi -tiejaksolla liikennemäärä on noin 3 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja se kasvaa koko ajan. Raskaan liikenteen osuus on suuri, paikoin jopa 15 prosenttia.
Lapin, Oulun ja Vaasan tiepiirit toteuttavat nopeudenvalvontapisteiden rakentamisen yhteisurakkana. Rakentaminen ajoittuu heinä-elokuulle. Kamerapisteiden rakentaminen vaikeuttaa liikenteen sujumista muutamien tuntien ajan pistekohtaisesti. Kohteista varoitetaan liikennemerkeillä ja nopeusrajoituksilla. Laitteiston testaus ja käyttöönotto ajoittuu alkusyksyyn.
Kiinteä automaattinen nopeusvalvonta ei korvaa poliisin suorittamaa liikennevalvontaa vaan on yksi osa sitä. Samalla se täydentää sitä automaattista nopeusvalvontaa, jota on tehty vuoden ajan siirrettävällä nopeusvalvonta-ajoneuvolla etenkin taajama-alueilla. Saadut kokemukset ovat myönteisiä, sillä ylinopeudet ovat laskussa. Kameravalvonnan vaikutukset ovat merkittävät ja siitä hyötyvät kaikki tienkäyttäjät.
Automaattista nopeudenvalvontaa lisätään koko maassa
Sisäasiainministeriön poliisiosaston ja Tiehallinnon kesken on sovittu, että vuoden 2010 loppuun mennessä automaattisen nopeusvalvonnan piiriin otetaan 3 000 kilometriä pääteitä. Tällä hetkellä valvonnan piirissä on koko maassa 1 400 kilometriä. Lapissa tätä valvontamuotoa ei vielä ole. Vaasan tiepiirin alueella on 185 kilometriä ja Oulun tiepiirin alueella 140 kilometriä.
Oulun tiepiirin alueella rakennetaan tämän vuoden aikana uutta automaattista nopeusvalvontaa valtatielle 20 välillä Kiiminki -- Pudasjärvi. Tiejakson pituus on 95 kilometriä. Nopeudenvalvontapisteitä rakennetaan tälle tiejaksolle yhteensä 20 kappaletta. Kamerapylväät sijoitetaan liittymien läheisyyteen tienvarren kylien kohdalle.
Tavoitteena liikenneturvallisuuden parantaminen
Automaattisen nopeusvalvonnan tavoitteena on vähentää ylinopeuksia ja kohentaa liikenneturvallisuutta. Ylinopeudet näkyvät ohituksina, kiihdytyksinä, jarrutuksina, peräänajoina, keskiviivalla kärkkymisenä ja kaarteissa oikomisina. Nopeusrajoituksilla ja niiden noudattamisilla on mahdollisuus tasata liikennevirran nopeushajontaa, vähentää ohitus-tarvetta ja liian suuria tilannenopeuksia. Tavoitteena on myös antaa tiekäyttäjille aikaa huomioida muuta liikennettä ja lieventää huomatta-vasti henkilövahinkoja kolaritilanteissa.
Turvallisuutta kohennetaan Vikajärveltä pohjoiseen täristävillä keskiviivoilla Nelostietä päällystetään uudelleen Vikajärveltä pohjoiseen yhteensä 33 kilometrin matkalla. Samassa yhteydessä keltaisen kaksoissulkuviivan kohdille tehdään tärinäraita. Tarkoituksena on kohtaamisonnettomuuksien vähentäminen tekemällä ohittaminen epämiellyttäväksi siellä, missä siitä aiheutuu tarpeeton riski. Täristäviä tiemerkintöjä tullaan tekemään vuosittain, kun päällysteitä uusitaan. Toimenpide perustuu valtakunnalliseen tieliikenteen turvallisuuden parantamisohjelmaan vuosille 2006- 2010 kuten automaattinen nopeudenvalvontakin.