Suodenniemellä läntisellä Pirkanmaalla alkaa ensi viikonvaihteessa nuorten Juurileiri, jonka aikana syvennytään muinaissuomalaiseen elämään ja elämännäkemykseen sekä entisten sukupolvien tietoihin ja taitoihin. Mukaan on tulossa tusinan verran 15-18-vuotiaita nuoria eri puolilta Suomea.
Järjestäjät pyrkivät rakentamaan Juurileiristä vaihtoehdon rippikoululeireille ja vapaa-ajattelijoiden Prometheus-leireille. Elämänkatsomuksellisuus on esillä, vaikkei sitä ehkä korosteta samalla tavoin kuin rippikoulussa.
- Muinaissuomalainen maailmankatsomus on lähinnä arvoviitekehys taustalla, semmoinen luontonäkökulma, luonnehtii leirin tiedotuksesta vastaava Hanna Kiviniemi.
Juurileirin ohjelmassa on muun muassa kalastusta muinaissuomalaisten konsteilla, vanhojen kädentaitojen opettelua, draamaa, lauluja sekä iltanuotiotarinoita vanhoista jumalvoimista. Leirin vetäjiin kuuluu muun muassa suomalais-ugrilaisiin kulttuureihin perehtynyt uskontotieteilijä, yrttineuvoja sekä parikin eräopasta.
Ensimmäistä Juurileiriä on valmisteltu pari vuotta.