Tal­vi­vaa­ra kutsuu rep­pu­mie­hiä

Talvivaaran nikkelikaivoksen maanrakennustyöt alkavat Sotkamossa jo ensi tammikuussa, jos ympäristölupa tulee ja investointipäätös tehdään.

Talvivaaran nikkelikaivoksen maanrakennustyöt alkavat Sotkamossa jo ensi tammikuussa, jos ympäristölupa tulee ja investointipäätös tehdään.

Rakentamaan tarvitaan esimerkiksi Kainuusta muualla töissä käyviä rakennusmiehiä, toteaa kaivoshankkeen työvoimaselvitys, jonka ovat tehneet Sirpa Korhonen ja Jouni Ponnikas Lönnrot-instituutista.

Rakennusajan työvoimatarpeeksi arvioidaan 3 200 henkilötyövuotta, josta noin 1 500 tulisi Kainuusta. Nyt joka kolmas kainuulainen työssä oleva rakentaja käy reppumiehenä töissä Oulun seudulla tai etelässä.

Sadan kilometrin säteellä Talvivaarasta asuu yli 50 000 työikäistä. Päivittäinen työssäkäyntialue ulottuu Kuhmon, Hyrynsalmen, Vuolijoen, Iisalmen, Nilsiän ja Nurmeksen taajamiin. Kajaanista ja Sotkamosta on matkaa alle 40 kilometriä.

Talvivaarassa kohtaavat työvoiman hankinnan ongelmat ja korkea työttömyys, mutta eivät yksi yhteen. Kainuussa väki vanhenee ja pääosa työttömistä on jo yli 55-vuotiaita. Työttömiä työnhakijoita on 19 000, joista vajaa puolet soveltuu osaamisensa puolesta Talvivaaran töihin.

Rakentamisaikana voi tulla pulaa työvoimasta. Reppumiehiä muualta tarvitaan. Kainuussa on koulutettava esimerkiksi lvi-asentajia ja rakennuspeltiseppiä, vaikkei Talvivaaraa tulisikaan, sillä osaajista on puutetta ja Talvivaara tarvitsee sata lvi-asentajaa. Talvivaara vetänee työvoimaa muilta aloilta, joten työvoimapula heijastuu niille.

Kaivostoiminnan on tarkoitus alkaa vuonna 2009. Tuotantoon tarvitaan alussa 300 työntekijää. Kaivosalan koulutusta Suomessa on Lohjalla sekä työvoimakoulutuksena Lapissa alueen omiin tarpeisiin. Kaivosala laajenee koko maassa ja työvoimaa tarvitaan muuallakin kuin Talvivaarassa.

Kaivosalan diplomi-insinööreistä on pulaa. Talvivaaran työvoimaselvitys esittää, että perustetaan muuntokoulutusohjelma esimerkiksi Kajaaniin.

Puutetta tulee myös työnjohtajista, koska nyt työnjohdossa toimivat jäävät eläkkeelle ja käytännön työnjohtoon sopiva teknikkokoulutus on loppunut.

Ammatillista koulutusta sekä työvoimakoulutusta viritellään Kainuussa Talvivaaran tarpeisiin. Kun kaivos varmistuu, alkaa prosessityöntekijöiden koulutus.

Kivi- ja muidenkin alojen koulutettuja osaajia on vaikea saada Kainuuseen. Yksi ongelma on puolison työpaikka.

Paluumuuttajia kaivos todennäköisesti houkuttelee takaisin Kainuuseen.

Talvivaara Oy:n varatoimitusjohtaja Vesa Kainulainen huomauttaa, että Talvivaara tarjoaa pitkäaikaisia työpaikkoja. "Kaivos toimii ainakin 25 vuotta, joten työntekijä voi suunnitella omaa elämäänsä."

Ilmoita asiavirheestä