Pauli Toropainen, 56, on pitkän uransa aikana suunnistanut satoja ja taas satoja kilpailuja: Jukolaa, SM-kisoja, kansallisia, kalottiotteluja, piirikunnallisia, iltarasteja ja kaikkea mahdollista, mutta yksi on ylitse muiden: Kalevan Rastiviestit.
Ensimmäiset Kalevan Rastiviestinsä Pauli Toropainen koki 11-vuotiaana Rokualla seuratessaan isänsä suunnistusta Oulun Hiihtoseuran ikämiesjoukkueessa. Ensikosketuksesta jäi hyvä maku, varsinkin kun Kalevi Toropainen voitti sarjansa yhdessä Aleksanteri Koirasen ja Eino Peltosen kanssa.
Tuosta Rokuan kilpailusta alkoi Pauli Toropaisen 45 vuoden katkeamaton Rastiviestien ketju, jolle ei loppua näy, kuten mies itse asiaa kuvaa. "Mukana ollaan niin kauan kuin jalka nousee."
Vaikka Pauli Toropaisen ensimmäinen henkilökohtainen kosketus Rastiviesteihin tapahtui järjestyksessään kuudennessa kisassa, hän tunsi jo pikkupoikana myös tulevan suurviestin alkuhistorian isänsä kertomana. Kalevi Toropainen kun oli ollut järjestämässäkin vuosien 1959 ja 1961 Rastiviestejä Ylikiimingin Rekikylässä ja Pattijoen Olkijoella.
"Isä arvosti Rastiviestit erittäin korkealla ja puhui usein niiden merkityksestä erityisesti pohjoisen Suomen suunnistukselle. Mutta ei hänkään varmasti nähnyt noina alkuvuosina, minkälainen suurkilpailu Rastiviesteistä vuosien saatossa tulisi", Pauli Toropainen muistelee.
Mutta Kalevi Toropainen sytytti pojassaan kipinän, josta syttyi sammumaton tuli; Kalevan Rastiviesteistä tuli Pauli Toropaisen suunnistuskesän huippuhetki - ja sitä se on edelleenkin.
Ketju kesti
kävelemällä
Pauli Toropaisen katkeamaton Rastiviestien ketju oli enemmän kuin uhattuna, kun oikean jalan takareisi repesi liki kokonaan hiihtosuunnistuskilpailussa helmikuussa 1982. Pohjois-Ruotsissa tapahtunut loukkaantuminen oli niin paha, että Kalixin sairaalassa annettiin vain välttämätön ensiapu ja jatkotoimet jätettiin Oulun asiantuntijoille. Loppujen lopuksi päätökseksi tuli, että jalkaa ei leikata: aika hoitaa.
Yli neljän kuukauden "aikahoidon" jälkeen Toropainen ei edelleenkään pystynyt ottamaan juoksuaskelta. Kun kävely sentään joten kuten kävi, hän päätti kuin päättikin osallistua Rastiviesteihin - kävelemällä.
"Kyllä siinä tiesi suunnistaneensa, kun kiipeili kipeällä jalalla Rukatunturin kupeita ylös ja alas. Mutta oli siitä kävelyvauhdista se hyöty, että rastit napsahtelivat hakematta kohdalleen, kun sai rauhassa suunnistaa ja lukea karttaa."
Tappisella taipaleella häivähti mielessä keskeyttäminenkin, mutta ei; Toropainen sitkisteli sisulla radan läpi.
"Henkilökohtaisessa kisassa matkanteko olisi saattanut jäädä sikseen, mutta kun viestissä on pelissä myös kaverien kilpailu, leikin kesken jättäminen on vaikea ratkaisu. Ja kun kysymyksessä oli vielä Kalevan Rastiviestit, päätin, että perille mennään vaikka konttaamalla."
Kova kunto
ja hirmukiri
Pauli Toropainen ei ole suinkaan syntynyt suunnistajaksi. Ennen lopullista lajivalintaa hän ehti nimittäin harrastaa muiden muassa yleisurheilua, hiihtoa ja ampumahiihtoa. Tiivis harjoittelu ja monipuolinen lajivalikoima loivat kovan pohjakunnon, jonka päälle oli hyvä rakentaa myös kova suunnistuskunto.
Eräs Pauli Toropaisen pitkän suunnistus-uran huippuhetkistä osui vuoden 1977 Jukolan viestiin Ruokolahdella. Kun tuolloin Iisun joukkueessa suunnistanut Toropainen pääsi osuudelleen, kärki oli karannut jo kahdeksan minuutin päähän eli liki tavoittamattomiin. Mutta Pauli oli päättänyt toisin.
"Se on paras juoksuni. Vaikka vedin koko ajan aivan huippuvauhtia, suunnistus meni täysin nappiin. Silloin todella katsottiin kovimman kautta, mitä mies metsässä kestää."
Toropainen kesti, kiskoi kärjen kiinni ja tuli vaihtoon toisena heti kärjen takana.
Pauli Toropainen on suoraviivainen suunnistaja. Vahvuutenaan hän pitääkin nimen omaan suunnassa kulkua, jonka hän oppi suunnistaessaan epätarkoilla peruskartoilla.
"Jos saisi parantaa jotain suunnistusominaisuuttaan sormia napsauttamalla, se olisi ilman muuta kartanluku vaativassa maastossa. Peruskartassa oli vähän maaston yksityiskohtien kuvauksia, kun taas nykykartassa näkyy liki jokainen kivi. Tämä mahdollistaa jopa senkin, että joku voi suunnistaa ilman kompassia. Todelliset kartanlukuspesialistit tietävät koko ajan liki metrin tarkkuudella missä mennään ja mitä edessä on odotettavissa."
Ainutlaatuiset
Muhoksen kanjonit
Rastiviestejä on vuosien varrella suunnistettu ympäri Oulun lääniä jos jonkinlaisissa maastoissa: pienipiirteisiä kalliomaastoja, Rokuan jäkäläkankaita, Koillismaan ja Kainuun vaaramaisemia eivätkä suot, korvet ja rämeetkään ole Rastiviestien kävijöille outoja ympäristöjä.
Mutta Pauli Toropaisen mukaan yksi on ylitse muiden. Oulujoen Kiekko laati 1967 Muhos-, Poika- ja Syväjokien uurtamiin kanjoneihin Rastiviestit, jotka poikkesivat maastollisesti kaikista aikaisemmista - ja myöhemmistä. Jokikanjonit tarjosivat aivan toisenlaisen maailman kuin ympäröivät kangasmaastot antoivat olettaa.
"Jos jotakin saisi toivoa, niin mentäisiin uudelleen noihin kanjoneihin. Ympäristönäkin ne ovat aivan ainutlaatuisia ja suunnistuksellisesti todella vaativia."
Muhosperällä käytiinkin ehkä koko Rastiviestien pitkän historian vaativin kisa, kun 120:sta matkaan lähteneestä joukkueesta keskeytti 22 ja miesten pääsarjassakin puolet jätti leikin kesken.
Jyvät akanoista
yömaratoneille
Jos nykyisetkin Rastiviestit ovat kovia kisoja, alkuvuosien maratonit olivat pahimmillaan todellista rääkkiä. 1960-luvun lopulle saakka Rastiviestit suunnistettiin yökilpailuna, jotka alkoivat iltayöstä päättyen joskus kukonlaulun aikoihin. Kun osuuspituudet olivat säännöllisesti toistakymmentä kilometriä, miesten pääsarjan viisimiehiset kärkijoukkueetkin tekivät taivalta soisissa korimaastoissa jopa yli kahdeksan tuntia, kun hitaampien aika painui pitkästi yli kymmenen tunnin.
Jotta kilpailun kulusta olisi saatu maalipäähän edes jonkinlaisia tietoja, maastossa oli muutamia armeijan radioilla varustettuja rasteja, joilta rastivalvojat välittivät väliaikoja. Pauli Toropainenkin toimi monta kertaa rastivalvojana.
"Miestä tuli rastille joka suunnasta, kun joku oli vetänyt ohi, joku sivuun ja kuka minnekin. Aikaerot olivat nykyiseen sekuntipeliin verrattuna tosi suuria, kun ykkösen ja kakkosenkin ero maalissa saattoi olla kymmeniä minuutteja. Siihen aikaan pummi oli liki aina todellinen megapummi. Mutta kun muutkin tekivät samoja virheitä, kisa ei välttämättä kaatunut isoonkaan virheeseen", kertoo Toropainen, joka muistaa itsekin kerran harhautuneensa reilun kilometrin rastivälillä liki saman verran sivuun.
Huippujen ja
massojen kisa
Tämän päivän liki sprintinomainen kilpailu on Toropaisen mieleen niin kilpailijana kuin kilpailun seuraajanakin.
"Piti olla melkoinen suunnistusintoilija, joka ennen vanhaan jaksoi seurata koko yön suunnistuskisaa. Kun osuusajat olivat usein pitkästi kolmatta tuntia eikä mitään väliaikatietoja saanut, oli siinä kestämistä sääskien syötävänä."
Nopeatempoinen kisa on sikälikin Toropaisen mieleen, että jännitys säilyy loppuun asti.
"Kun kisa on koko ajan sekuntipeliä, pienikin virhe maksaa heti sijoituksia. Ikosen Pasi muistaa varmasti ikänsä Kalajoen viestit, kun voitto lipsahti Pohjantähdeltä aivan loppumetreillä", Toropainen viittaa vuoden 2003 Rastiviesteihin, joissa Ikonen selvässä johtoasemassa teki voiton maksaneen pienen virheen ankkuriosuuden toiseksi viimeisellä rastilla.
"Pasi oli silloin ja on edelleenkin huippusuunnistaja, mutta tuo tapaus kertoo, mitä maailmanmestarillekin voi sattua huippuherkässä lajissa."
Pauli Toropaiselle Rastiviestit ovat yhtä aikaa kova huippujen mittelö kuin myös suunnistuksen ystävien leppoisa kesäinen tapaaminen.
"Kun vanhalle kilpaurheilijalle pistetään numerolappu rintaan, ainahan se vähän lisää kierroksia, mutta ei sijoituksella ole enää niin paljon väliä. Pääasia, että saa olla mukana ja nauttia hienosta suunnistuspäivästä."
Pauli Toropainen osallistuu lauantaina Oulaisten Paratiisissa 45. Rastiviesteihinsä sarjassa H160.