-- Vakavissa talousongelmissa painivia kuntia paimennetaan aluksi yhdistymisiin vapaaehtoisuuden pohjalta. Jos linja ei tuota tulosta, valtioneuvosto voi vuonna 2009 ottaa käyttöön myös pakkoliitokset.
-- Kunnan tulee muodostua työssäkäyntialueesta tai muusta kyllin vahvasta kokonaisuudesta.
-- Perusterveydenhuollosta ja sosiaalitoimen tehtävistä huolehtivassa kunnassa tai yhteistoiminta-alueella on oltava vähintään noin 20 000 asukasta. Ammatillisessa peruskoulutuksessa raja on 50 000 asukasta.
-- Väestöpohjista voidaan poiketa, jos alue on saaristoinen, välimatkat ovat pitkiä tai jos kielelliset oikeudet sitä vaativat.
-- Laajaa väestöpohjaa edellyttävissä palveluissa maa jaetaan sairaanhoitopiirejä vastaaviin kuntayhtymiin. Niiden vastuulle tulevat ainakin erikoissairaanhoito ja kehitysvammahuolto.
-- Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten on laadittava ensi vuoden syyskuun alkuun mennessä suunnitelma siitä, miten ne parantavat yhteistyötään maankäytössä, asumisessa, liikenteessä ja palvelujen käytössä yli kuntarajojen.
-- Maakuntien keskuskaupunkien on tehtävä sama suunnitelma lähikuntiensa kanssa, jos kunnat eivät yksimielisesti totea sitä tarpeettomaksi.
-- Kuntaliitoksia voidaan tukea yhdistymisavustuksin. Valtionosuusrahoituksen menetykset korvataan viiden vuoden ajalta.
-- Kuntien verotulopohjaa vahvistetaan siirtämällä verovähennyksiä valtion rasitukseksi. Veronmaksajille muutos ei näy mitenkään.
-- Kuntatyöpaikat suojataan viiden vuoden ajaksi. Työntekijöitä ei saa tuolloin irtisanoa puitelain tuomien muutosten takia.