Kultaisen Harmonikan voitto meni tänä vuonna nummipusulalaiselle Netta Skogille. Skog sai yleisöäänestyksessä 57,6 prosenttia äänistä.
Toiseksi kilpailussa sijoittui Jonna Pirttijoki Kauhajoelta. Kolmas oli ylöjärveläinen Jani Lehtimäki.
Alle 10-vuotiaille tarkoitetun Hopeisen Harmonikka -kilpailun voitti lohjalainen Sami Salonen, joka sai 36,8 yleisön äänistä. Toiseksi tuli Eemeli Morander Somerniemeltä ja kolmanneksi Essi Elomäki Porista.
Kultaisen Harmonikan palkintosumma oli tänä vuonna 2 000 euroa, Hopeisen Harmonikan taas 850 euroa.
Kultainen Harmonikka on harmonikansoittokilpailu, joka järjestetään Sata-Häme Soi -juhlilla Ikaalisissa. Kisa käytiin suorassa televisiolähetyksessä. Lasten kilpailu järjestetään aikuisten kilpailun rinnalla.