Mel Gib­so­nil­ta filmi maya-in­tiaa­neis­ta

Mel Gibsonin seuraava elokuva kuvaa historian maya-intiaaneja. Aihe ei todennäköisesti nosta yhtä suurta kohua kuin Gibsonin edellinen filmi, suurmenestykseksi kohonnut Jeesus-tarina The Passion of The Christ.

Tuleva filmi nimeltä Apocalypto noudattaa kuitenkin edeltäjänsä linjaa siinä, että myös tässä tarinassa henkilöhahmot puhuvat oikeaa historiallista kieltään. Siinä missä Jeesus-tarinassa kuultiin muinaista arameaa ja latinaa, uuden elokuvan henkilöt puhuvat mayojen kieltä.

Gibsonin tarina sijoittuu aikaan 600 vuotta sitten. Tuolloin mayojen kulttuurin kukoistus oli jo ohi, vaikka espanjalaiset konkistadorit eivät olleet vielä saapuneet.

- Ajanjakso on kuitenkin enemmän taustaa filmilleni. Luon myyttisten mittojen toimintaseikkailun, Mel Gibson lupaa.

Hän kertoo käyttävänsä elokuvassa tuntemattomia näyttelijöitä, joista useimmat pestattiin Meksikosta.

Ilmoita asiavirheestä