Oulun jä­te­ve­si­lie­te kus­ka­taan Vit­ta­kan­kaal­le

KalevaOulu Taskilan jätevedenpuhdistamolla hajuhaittoja lähiseudun asutukselle aiheuttanut j

_
_

Oulu Taskilan jätevedenpuhdistamolla hajuhaittoja lähiseudun asutukselle aiheuttanut jätevesiliete kuskataan Haukiputaan Vittakankaalle. Vittakangas sijaitsee Kiimingin Alakyläntien varressa.

Oulun Vesi valitsi tarjouskilpailun perusteella Kemiran hoitamaan lietteen jatkokäsittelyn. Sopimuksen kesto on 15 vuotta ja kokonaisarvo 13 miljoonaa euroa.

Alihankkijana jätevesilietteen loppukäsittelystä eli kompostoinnista vastaa jatkossa Viherrengas Oy, kun se saa toiminnalleen ympäristöluvan. Vittakankaalla toimii jo yhtiön kompostointialue.

Oulun Vedelle uusi järjestely maksaa noin 800 000 euroa vuodessa, jonka takia jätevesimaksuja joudutaan nostamaan noin 10 senttiä kuutiolta.

Pohjois-Suomen ympäristölupavirasto on määrännyt lupaehtopäätöksessään lietteen avokompostoinnin lopetettavaksi Taskilassa. Oulun Vesi haki jatkoaikaa lisäselvityksen tekoon ja yhtenä vaihtoehtona oli myös jätevesilietteen poltto Kemiran alueelle suunniteltavassa jätteenpolttolaitoksessa.

Taskilaan hankitaan lietteen käsittelyyn uudet laitteet, joiden avulla liete käsitellään ja kuivataan lingolla prosessissa. Tuolloin liete desinfioidaan ja siitä poistetaan nestettä sekä hajut. Kuljetus tapahtuu vasta tämän jälkeen Viherrenkaan kalustolla kompostointia varten Vittakankaalle. Viherrengas Oy tekee jätevesilietteestä komposteissa viherrakentamiseen tarvittavaa multaa.

Uuden järjestelyn jälkeen Taskilan ja Meri-Toppilan hajuhaittojen pitäisi olla ohi.

Ilmoita asiavirheestä