Yleisradio hoitaa julkisen palvelun velvoitettaan kehnommin ja nykyistä kapea-alaisemmin, jos se toteuttaa aikeensa lopettaa ulkomaille suunnatut Radio Finlandin lyhyt- ja keskiaaltolähetykset. Ne ovat vieraissa maissa asuvien suomen- ja ruotsinkielisten ihmisten keskeinen yhdysside Suomeen. Myös lukuisat matkailijat kantavat mukanaan lyhyitä ja keskipitkiä aaltoja vastaanottavia maailmanradioita.
Ohjelmajohtaja Heikki Peltonen on vahvistanut lopettamisuhan, vaikka päätöstä ei vielä ole tehty. Radio Finlandin lopetus aiotaan viedä hallintoneuvoston käsittelyyn syksyllä. Kaavailu johtuu säästötarpeista. Radio Finlandin kulut ovat 3,4 miljoonaa euroa vuodessa.
Yle aikoo tulla toimeen vuoden 2001 budjetin tasolla aina vuoteen 2008. Tavoite on hyvä. Säästöjä tietysti tarvitaan kustannusten nousua vastaavasti. On kuitenkin paljon muita vähemmän tärkeitä säästökohteita. Niitä löytyy vaikkapa television viihdetuotannosta. Kaikessa ei kannata kilpailla kaupallisten kanavien kanssa.
Suosituimmat ohjelmat Radio Finlandissa ovat uutiset, hartaushetket ja urheilu. Mistäpä muualta matkailijat tai ulkomailla vakinaisesti asuvat saisivat yhtä nopeasti tietää kotimaan tärkeistä tapahtumista. Hartaushetket taas ovat monille varsinkin muiden uskontokuntien alueella oleskeleville herkkä tuokio. Radio luo ja ylläpitää kansallista identiteettiä.
Lopetusta kaavailevat mainitsevat vaihtoehtoina internetin ja satelliittiyhteydet. Internet käyttö on kallista ja työlästä, satelliittilaitteet paikoin jopa kiellettyjä. Radio Finlandille ei ole kunnon korvaajaa. Siksi aie sen lopettamisesta on haudattava.