Syksyn hirmumyrskyt ovat havahduttaneet myös amerikkalaiset miettimään ilmastonmuutosta. Ilmastokysymykset ovat nousseet samalla huristen ylöspäin George W. Bushin hallinnon asialistalla.
Sen sai huomata myös ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.), joka keskusteli tiistaina Washingtonissa ulkoministeri Condoleezza Ricen kanssa Suomen tulevan EU-puheenjohtajakauden teemoista.
- Toivon, että voimme ensi vuoden aikana löytää yhteistä lähestymistapaa ilmastonmuutoksen osalta, Tuomioja sanoi keskustelujen jälkeen. - Tässä maassa on selvästikin tapahtumassa jonkinlainen uudelleenarviointi. Se ei varmaankaan johda Kiotoon, meidän näkemyksemme tästä ovat erilaisia, mutta tässä valmistaudutaan sitten jo sen sopimuksen seuraaviin vaiheisiin.
Bush on visusti kieltäytynyt allekirjoittamasta kansainvälistä Kioton ilmastosopimusta. Sen sijaan Yhdysvallat, Australia ja Aasian maat esittelivät viime kesänä oman vaihtoehtoisen ilmastosopimuksensa.
Erilaiset
lähtökohdat
- Meillä on kaksi erilaista lähtökohtaa. Kioto asettaa selvät tavoitteet, kun taas Yhdysvaltain lähtökohta on teknologiakeskeinen. Ne eivät sinänsä ole ristiriidassa, Tuomioja sanoi.
Ulkoministeri Condoleezza Rice astui virkaansa viime keväänä. Tuomioja luonnehti ensimmäistä vierailuaan Ricen luona "tiiviiksi, otsikkotason läpijuoksuksi" aiheista, jotka näillä näkymin nousevat esille Suomen puheenjohtajuuskaudella ensi vuoden loppupuolella. Ensi vuonna ulkoministerit tapaavat useammin eri yhteyksissä.
- Yhdysvalloille kumppaneiden hakeminen monenkeskisessä yhteistyössä ja myös järjestöjen osalta on tullut selvästi tärkeämmäksi kuin mitä se oli pari vuotta sitten. Useimmissa asioissa EU:lla ja Yhdysvalloilla on selkeät yhteiset lähtökohdat, koskien esimerkiksi Länsi-Balkania ja laajempaa Lähi-itää.
Täysi tuki
Ahtisaarelle
Tuomioja nosti Ricen kanssa esille myös Kosovon tilanteen. - Vaikka EU:n vastuu siellä kasvaa, korostin täällä sitä, kuinka tärkeänä pidämme sitä, että Yhdysvallat on jatkossakin mukana Kosovossa, Tuomioja sanoi.
YK:n pääsihteerin Kofi Annanin odotettiin nimittävän presidentti Martti Ahtisaaren Kosovo-neuvottelujen välittäjäksi Tuomiojan Yhdysvaltain vierailun aikana.
- Tulemme antamaan presidentti Ahtisaarelle täyden tukemme. Hän on tietenkin YK:n pääsihteerin edustajana, mutta Suomi ja koko Euroopan Unioni on tässä tärkeä yhteistyökumppani, ulkoministeri huomautti.
Ricen lisäksi Tuomioja tapaa kaksipäiväisellä vierailullaan Washingtonissa mm. Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Richard Lugarin.