Eurooppalaisten työelämää pitää kohentaa, jotta ihmiset jaksaisivat työssä nykyistä paremmin ja pysyisivät siellä pitempään. Euroopan unionin asiantuntijat valmistelevat suosituksia siitä, miten saavuttaa nykyistä parempi työelämä.
Espoon Hanasaaressa kokoustaan pitävät asiantuntijat painottavat, että jokaisella työikäisellä on oikeus terveelliseen ja turvalliseen työympäristöön. Hyvä ja motivoiva työyhteisö on sellainen, että siellä puhutaan tärkeistä asioista ja siellä uskaltaa sanoa mielipiteensä.
- Hyvään työympäristöön kuuluu myös hyvä johtaminen, missä suomalaisillakin on opittavaa. Lisäksi tarvitaan työnsä osaavat työntekijät, joilla on myönteinen asenne työhön, sanoi johtaja Erkki Yrjänheikki sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Kun työhyvinvointi kohenee, myös yrityksen kilpailukyky, työntekijöiden työmotivaatio ja terveys paranevat.
- Euroopassa on onnistuttu pidentämään ihmisten elinikää. On luonnollista, että osa siitä siirtyy aiempaa pidemmäksi työuraksi, valtiosihteeri Leila Kostiainen totesi. Työuran pidentäminen koskee kaikkia työikäisiä, niin nuoria, keski-ikäisiä kuin vanhenevaa väestöäkin.
Työterveyslaitoksen asiantuntijan Juhani Ilmarisen mukaan työuran pidentämisessä on kyse yksinkertaisesti siitä, että meillä olisi varaa maksaa aiempaa pidempi elämämme.
Työn ja perheen yhdistäminen esillä
Kostiaisen mukaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen on noussut top-aiheeksi, koska se on yksi keinoista saada naisia työelämään. Näin myös miehet saisivat mahdollisuuden kantaa vastuuta perheen arjesta.
- Työ- ja perhe-elämän yhdistämisen vaikeudet on asia, josta nyt puhutaan ja jossa vaihdetaan paljon tietoja maiden välillä, sanoi tohtori Rokho Kim Maailman terveysjärjestön WHO:n Euroopan toimistosta.
Alhaisen syntyvyyden ja vanhenevan väestön EU:ssa on havahduttu siihen, että työelämää on kehitettävä niin, että myös vajaakuntoiset ja haavoittuvat ryhmät pystyisivät osallistumaan siihen mahdollisimman täysipainoisesti.
- Myös työelämä pitää saada sellaiseksi, että perheelliset jaksavat siellä, Kostiainen sanoi.
Työterveyslaitoksen pääjohtaja Harri Vainion mukaan hyvinvointivaltion kyvystä tukea perheen ja työelämän yhteensovittamista on tullut paljon myönteistä palautetta.
- Vaikka työnantajilla ja yhteiskunnalla onkin omat vastuunsa, pitää myös työntekijöiden vaatia itselleen turvallisia ja hyviä työoloja, painotti David Gold Kansainvälisestä työjärjestöstä ILO:sta.
Suositukset esitellään ensi viikolla työ-, sosiaali- ja terveysministerien kokouksessa Helsingissä. Suomesta suosituksia on ollut valmistelemassa Työterveyslaitos.