Yhdysvaltojen korkein oikeus katsoi päätöksessään lain vastaisiksi erityistuomioistuimet, joita hallitus on perustanut Guantanamo-vankien syytteiden käsittelemiseksi. Päätöstä pidetään huomattavana tappiona presidentti George W. Bushin hallitukselle.
Korkein oikeus katsoi, että erityistuomioistuimet sotarikossyytteiden käsittelemiseksi ovat vastoin paitsi Yhdysvaltojen lakia myös Geneven kansainvälisiä sopimuksia.
Päätös syntyi korkeimmassa oikeudessa äänin 5-3. Yksi tuomareista jääväsi itsensä, koska hän oli ollut käsittelemässä juttua aiemmin ennen siirtymistään korkeimpaan oikeuteen.
Juttu koski Salim Ahmed Hamdania, jonka on kerrottu ollen al-Qaida-johtaja Osama bin Ladenin henkivartija. Häntä on pidetty jo vuosia vankina Guantanamossa. Hamdan on syytteessä erityissotilastuomioistuimessa salaliitosta, jonka tavoitteena oli mm. siviilien tappaminen.