Oulussa ja Lahdessa paljastuneen huumevälitysketjun seuranta aloitettiin puolitoista vuotta sitten Oulussa. Oululaisryhmän toimintaa tiedustelemalla ja tarkkailemalla poliisille selvisi, että sen lonkerot ulottuvat myös Lahteen ja kahteen sikäläiseen moottoripyöräjengiin.
Vangitut oululaismiehet eivät itse ole näiden jengien jäseniä. Niillä ei ole toimintaa Oulussa.
Jutun toinen tutkinnanjohtaja rikoskomisario Matti Luolavirta Oulun poliisista sanoo iskua valtakunnallisestikin merkittäväksi. Hän uskoo, että hyvin järjestäytyneen välitysorganisaation hajottaminen vähentää tarjontaa Pohjois-Suomen huumemarkkinoilla.
"Kokemustemme mukaan ottaa ainakin vuoden ennen kuin tilalle organisoituu jokin toinen ryhmä", Luolavirta sanoo.
Luolavirta uskoo, että pohjoisen Suomen huumemarkkinoille on levitetty viime vuosina useita suuria amfetamiinieriä. Kaupan on lisäksi subutexiä ja hashista sekä erilaisia huumaavia lääkeaineita. Suomen lähialueilla Venäjällä suositusta heroiinista ei ole näkynyt merkkejä.
Aine peräisin Virosta
Huumausainetakavarikoiden erä- ja ainemäärät alkoivat kasvaa Suomessa selvästi vuonna 2005. Rikollisryhmien järjestäytyminen ja verkostoituminen on vaikeuttanut rikosten paljastamista ja selvittämistä. Yleisesti uskotaan, että poliisin tietoon tulee ainoastaan noin kymmenen prosenttia tapauksista.
Pääosa Suomeen tuotavasta amfetamiinista on peräisin Virosta, jossa on useita aineen valmistamiseen tarvittavia laboratorioita. Osa aineesta on lähtöisin Liettuasta ja Latviasta sekä Venäjältä. Lännestä Suomeen tuodaan etupäässä hashista.
Satoja käyttäjiä
Poliisi selvittää laboratoriotutkimuksilla ovatko nyt Oulussa ja Lahdessa takavarikoidut huume-erät valmistettu kenties samassa laboratoriossa kuin Rovaniemellä paljastunut erä. Myös muualla maassa takavarikoituja amfetamiinieriä vertaillaan toisiinsa.
Poliisi uskoo, että nyt takavarikoidusta huume-erästä ei ehditty välittää katukauppaan ainakaan suurempia eriä.
"Kaupan oleva amfetamiini on peräisin aikaisemmin Oulun seudulle toimitetuista eristä. Tietojemme mukaan niitä on useita, ja ne ovat olleet varsin suuria. Uskomme että nyt paljastunut organisaatio on myös niiden takana", Luolavirta sanoo.
Strategiansa mukaisesti poliisi on keskittynyt törkeiden huumausainerikosten paljastamiseen ja selvittämiseen. Esimerkiksi nyt paljastuneen rikoksen yhteydessä ei ole juurikaan puututtu käyttäjäportaaseen. Pelkästään Oulun seudulla käyttäjiä arvellaan olevan olevan useampi sata.
Tyrnävällä ei roolia
Oulussa vangittuina olevista kolmesta miehestä yksi on poliisin mukaan välitysorganisaation aivot ja kaksi muuta hänen apuriaan.
"Tietojemme mukaan tämä ryhmä on välittänyt aineita Oulussa ja Pohjois-Suomessa hyvin pitkään. Toiminta on ollut ammattimaista, hyvin suunniteltua, ja se on noudattanut tiettyä kaavaa", Luolavirta sanoo.
Poliisilla ei ole tietoa vastaavasta, rinnakkaisesta organisaatiosta. "Toimintakulttuuriin kuuluu, että toisten varpaille ei astuta. Siihen kuuluu myös väkivalta ja sillä uhkaaminen", Luolavirta sanoo.
Vaikka osa amfetamiinista löytyi Tyrnävältä, paikkakunta ei liity millään tavalla ryhmään tai sen toimintaan.
"On vain sovittu, että aine varastoidaan sinne, eikä sitä tuoda suoraan Ouluun. Maastokätköt ovat hyvin yleisiä. Näin suuria määriä ei säilytetä asunnoissa", Luolavirta sanoo.
Jutun oikeuskäsittely alkaa Lahdessa loppukesästä ja Oulussa lokakuussa.