Mukan romaani uudeksi elo­ku­vak­si

Lappilainen kirjailija Timo K. Mukka (1944-73) palaa valkokankaalle yli 30 vuoden jälkeen. Ohjaaja Pekka Lehto valmistelee elokuvaa Mukan viimeiseksi jääneestä romaanista Kyyhky ja Unikko.

Elokuvaohjaaja Pekka Lehto tarttuu nyt Timo K. Mukkaan.
Elokuvaohjaaja Pekka Lehto tarttuu nyt Timo K. Mukkaan.
Kuva: Pekka Ala-aho

Kaleva järjestää lauantaina
1. heinäkuuta klo 12 tietoiskun
Timo K. Mukasta Haapaveden
ammattioppilaitoksen
auditoriossa. Kuljetus
Oulusta lähtee klo 10 linja-auto-
aseman tilausajolaiturista.

Lappilainen kirjailija Timo K. Mukka (1944-73) palaa valkokankaalle yli 30 vuoden jälkeen. Ohjaaja Pekka Lehto valmistelee elokuvaa Mukan viimeiseksi jääneestä romaanista Kyyhky ja Unikko.

Kuvaukset on tarkoitus aloittaa ensi keväänä todennäköisesti Länsi-Lapissa. Elokuvan on käsikirjoittanut Heikki Vuento.

"Kyyhky ja unikko on absoluuttisen romanttinen rakkaustarina. Ihan klassinen tapaus, jossa rakkaus ei lopulta toteudu", Lehto sanoo.

Rauni Mollberg ohjasi 1973 menestyselokuvan Mukan teoksesta Maa on syntinen laulu. Elokuvan näki lähes miljoona suomalaista, ja se palkittiin kansainvälisesti.



Ajankohtainen tarina


Timo Lehto kertoo seuranneensa tuolloin Mollbergin elokuvan tekemistä ja päättäneensä ohjata Mukkaa vielä itsekin.

"Siitä lähtien Mukka on soinut päässäni", Lehto kertoo.

Tulevassa elokuvassa näkyvät niin Mukan kuin Kalervo Palsankin hahmot. Näyttelijöitä ei ole vielä valittu. Lehto ottaa mukaan Mukan todellista elämänvaihetta 1970-luvun alusta.

"Tarkoitus raamittaa mukaan Timon oma elämänvaihe liittyen Hymy-lehteen ja siihen tuskaan. Palsa on elokuvassa Pietin eli Mukan kaveri", Lehto selvittää.

Elokuva keskittyy Lehdon mukaan ihmissuhteen kuvaamiseen.

"Tarina on ajankohtainen. Voiko keski-ikäinen ihminen saada uuden alun elämälleen. Noita asioita monet miettivät", Lehto sanoo.

Pekka Lehdon piti alustaa Mukasta Kalevan tietoiskussa Haapavedellä lauantaina. Lähipiirissä sattunut kuolemantapaus muutti Lehdon suunnitelmia eikä hän voi osallistua keskustelutilaisuuteen.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä