Ars Novan ke­sä­näyt­te­lys­sä kuuluu tai­tei­li­jan ääni

Turkulainen nykytaiteen museo Ars Nova esittelee kesänäyttelyssään taiteilijoita ja teoksia Matti Koivurinnan säätiön kokoelmista. Näytillä on muun muassa Pablo Picasson, Sean Scullyn, David Hockneyn, Outi Heiskasen ja Lauri Laineen töitä.

Teosten rinnalla kuuluu myös taiteilijoiden ääni. Jokaisen työn yhteydessä on sitaatti tai tekijältä varta vasten pyydetty ajatelma, joka voi avata näkökulmia esimerkiksi taiteen tekemiseen, kyseisen teoksen syntymiseen tai teoksen tulkintaan. Teokset on ryhmitelty museoon pikemminkin ajatusten kuin tyylisuuntien mukaan.

- Halusimme esitellä taiteilijoiden persoonia ja samalla valottaa nykytaidetta paremmin katsojille. Asiantuntijoiden analyyseja ja valmiita tulkintoja ei silti ole tarjolla, amanuenssi Silja Lehtonen kertoo.

Taiteilijakohtaamisia-näyttely on avoinna Ars Novassa elokuun puoliväliin saakka.

Ilmoita asiavirheestä