Masi Company Oy irtisanoo 66 henkilöä, joista valtaosa on lopettamispäätöksen saaneen Viitasaaren farkkutehtaan työntekijöitä. Pääpaikkaansa Keiteleellä pitävän yhtiön palvelukseen jää 137 henkilöä.
Toimitusjohtaja Pekka Vyyryläisen mukaan tuotantoon otetut erikoisrakenteiset housut eivät sopineet tehtaan järjestelmiin. Lopettamispäätöstä vauhditti viime tilikauden tulos, joka oli ensimmäinen tappiollinen yhdeksään vuoteen.
Viitasaaren tehdas hiljenee joulukuussa. Yhtiön 500 000 farkun vuosituotannosta Viitasaaren osuus, noin 40 prosenttia, on siirtymässä alihankintatyöksi Viroon.
- Ensimmäiset lähtevät syyskuussa ja viimeiset joulukuussa. On meillä vielä vähän aikaa ajatella hommia eteenpäin. Ikävä juttu tämä on, itsekin irtisanottuihin kuuluva pääluottamusmies Tarja Paatelainen kuvaa työntekijöiden tuntoja.