Suomalaisjuoksijoilla ei tänään ollut asiaa kärjen kyytiin yleisurheilun Euroopan cupin miesten superliigassa. Marko Ritola 110 metrin aidoissa ja Mikko Lahtio 800 metrillä kuittasivat Espanjan Malagassa matkoillaan jäännöspisteet.
Ritola selvitti pika-aidat aikaan 13,95. Kilpailun voittanut, hallitseva ranskalainen maailmanmestari Ladji Doucoure juoksi 13,27.
Ritola aloitti mainiosti ja taisteli ensimmäisellä aidalla johtopaikasta. Vauhti kuitenkin hiipui.
- Alku on minulla aina ollut suhteessa juoksun loppua parempi. Juoksu tökkäsi puolessa välissä.
- Kolmannen, neljännen aidan paikkeilla lantioni tippui jotenkin alas. Juoksusta hävisi imu, Ritola selvitti teknisiä murheitaan.
Miesten kahdella ratakierroksella 21-vuotias Mikko Lahtio pinnisti ennätyksensä 1.49,19. Cup-kilpailuksi yllättävän vauhdikkaassa juoksussa se riitti vain viimeiseen sijaan. Voiton vei kotiyleisön riemuksi ajalla 1.46,00 Espanjan Juan de Dos Jurado.
Johan Meriluoto sijoittui puolestaan kolmiloikassa seitsemänneksi pompittuaan kahdesti 15,74. Voittoon loikki Italian Fabrizio Donato, 16,99.