Viikonloppuna Itä-Länsiä Rantakentällään järjestävä Kiteen Pallo pääsee keskittymään arvo-otteluiden isännöintiin hyvillä mielin. Esiottelussa KiPa livahti Superpesiksen kärjessä jo neljän pisteen karkumatkalle kukistamalla Pohjois-Karjalan hegemoniakohtaamisessa Joensuun Mailan 2-0 (2-1, 5-3).
KiPa ratkaisi pelin kotiutustehoillaan, sillä kolmostilanteissa isännät olivat edellä vain 12-11.
Oulussa puolestaan uransa ensimmäiset pääsarjajuoksut lyönyt Paavo Pelto nousi Lipon pelastajaksi, kun oululaiset kipusivat tappiotilanteesta kotivoittoon Vimpelin Vedon kustannuksella lukemin 1-0 (3-3, 5-3).
Avausjaksolla vieraat olivat kolmen juoksun karkumatkalla, mutta Pellon kunnari-isku (1+1) Lipon kolmannessa sisävuorossa ja Marko Pelkosen tasoituskotiutus viimeisessä vuoroparissa venyttivät ratkaisua.
Toisella jaksolla vimpeliläisistä ei ollut enää nousemaan voittoon Lipon tehtyä jakson alkuun neljä juoksua Ari Nyrhisen, kahdesti kotiuttaneen Pelkosen ja uransa toisen pääsarjajuoksun lyöneen Ville-Pekka Jokisen onnistumisilla.