Kuluttajat ovat viime aikoina valittaneet mainoksista aiempaa enemmän. Mainonnan eettinen neuvosto sai viime vuonna käsiteltäväkseen lausuntopyyntöjä 76 eri mainoksesta, kun edellisinä vuosina luvut olivat 44 ja 42. Tämän vuoden alussa kuluttajat ovat kannelleet 20 eri mainoksesta.
Neuvoston sihteeri, lakimies Paula Paloranta arvioi lausuntopyyntöjen lisääntymisen johtuvan osittain siitä, että kuluttajat ovat vasta löytäneet neuvoston. Mainonnan eettinen neuvosto on toiminut vuodesta 2001.
Kaikki lausuntopyyntöihin vastataan, mutta pyynnöt eivät aina johda neuvoston lausuntoon.
Viime vuonna neuvosto antoi mainoksista yhteensä 45 lausuntoa, mikä on enemmän kuin kertaakaan aikaisempina vuosina. Lausunnoissaan se antoi 12 mainokselle huomautuksen ja kahdelle lievän huomautuksen.
Puolet kanteluista epätasa-arvoisuudesta
Lähes puolet neuvoston käsittelemistä tapauksista on koskenut sukupuolten välistä tasa-arvoa. Jonkin verran kanteluita on tullut myös mainoksista, joiden on katsottu loukkaavan kristinuskoa.
- Tosin niistä ei ole annettu vielä yhtään huomautusta, Paloranta kertoo.
Neuvoston käsittelemät mainokset jakautuvat melko tasaisesti eri tiedotusvälineiden kesken. Runsas neljännes käsitellyistä tapauksista oli sanomalehdissä ja vajaa neljännes televisiossa ja ulkomainoksissa kummassakin.
Viime aikoina neuvostolle on tullut aiempaa enemmän kanteluja myös internetmainoksista. Viime vuonna niiden osuus jäi kuitenkin vielä seitsemään prosenttiin käsitellyistä tapauksista.
Suomalaiset kunnollisia mainostajia
Palorannan mukaan suurin osa suomalaisista yrityksistä noudattaa erittäin hyvin mainontaa koskevia ohjeita ja säännöksiä.
- Mainokset, jotka saavat huomautuksen, ovat usein pienten yritysten itse tekemiä mainoksia.
Mainonnan eettinen neuvosto ottaa päätöksissään huomioon paitsi itse mainoksen, myös sen, missä tiedotusvälineessä ja mihin aikaan mainos on ollut esillä.
Erityisen tarkkana neuvosto on lapsille suunnatun ja helposti näille tarjolla olevan mainonnan suhteen.
- Puuttumiskynnys esimerkiksi ulkomainokseen on huomattavasti matalammalla kuin vaikkapa miesten autolehdessä olevaan mainokseen.
Lisäksi mainoksen tyylillä on merkitystä. Voimakkaasti ylilyövät tai huumoripitoiset mainokset voivat päästä helpommin pälkähästä.
- Silti huumorikaan ei pelasta kaikkea.