Työt­tö­myys laski Ja­pa­nis­sa tou­ko­kuus­sa

Japanin työttömyys laski toukokuussa alimmalle tasolleen kahdeksaan vuoteen, Japanin hallitus kertoi perjantaina. Työttömyysprosentti oli toukokuussa 4 prosenttia, kun se kuukautta aiemmin oli 4,1.

Japanin työttömyys laski toukokuussa alimmalle tasolleen kahdeksaan vuoteen, Japanin hallitus kertoi perjantaina. Työttömyysprosentti oli toukokuussa 4 prosenttia, kun se kuukautta aiemmin oli 4,1.

Japanissa oli toukokuussa 2,77 miljoonaa työtöntä. Se on 300 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työssäkäyviä oli 64,48 miljoonaa, 130 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Valtiovarainministeri Sadakazu Tanigaki sanoi, että myös vaara deflaatiosta on parantumassa. Kuluttajahinnat nousivat toukokuussa jo seitsemättä kuukautta peräkkäin. Vuoden aikana ne ovat nousseet kaikkiaan 0,6 prosenttia.

Tanigaki kuitenkin varoitti, ettei deflaatiopaine ole vielä ohi ja kehotti Japanin Pankkia tukemaan toimillaan maan taloutta.

Ilmoita asiavirheestä