Oulun evankelis-luterilaiset seurakunnat ovat jo 20 vuoden ajan kutsuneet kymmenvuotiaita lapsia leirille Rokuan riemuihin. Eräinä vuosina mukana on ollut jopa kolmasosa kaupungin kymmenvuotiaiden ikäluokasta. Tällä viikolla seurakuntien leirikeskuksessa on viettänyt tekemistä täynnä olevaa kesää 300 lasta sekä sata isosta, avustajaa ja ohjaajaa.
Oulun seurakuntayhtymän nuorisotyönohjaaja Maire Kuoppala laskee, että kahden vuosikymmenen aikana kymppileiri on tuonut Rokualle 5 000 lasta ja tuhat aikuista.
Hyväksi havaittua leirin runkoa ei ole isommin muuteltu vuosien varrella. Nyt harrasteina ovat lähetystyö, erä, musiikki ja liikunta.
Leirin teemana on Jumalan silmissä kaunis, joka on myös valtakunnallinen kirkon nuorisotyön teema tänä ja ensi vuonna. Teemalla halutaan muistuttaa, että jokainen lapsi saa olla oma itsensä ja myös oman ikäisensä. Esimerkiksi viihdeteollisuuden luomissa paineissa se ei aina ole helppoa.
"Olen ollut näillä leireillä kymmenisen vuotta. Muutosta on tuona aikana tapahtunut: lapset kehittyvät nopeammin ja suurin osa on myös entistä kiltimpiä. Niillä, joilla ongelmia on, ne ovat kuitenkin monesti vaikeita", Kuoppala kertoo.
Kaakkurissa asuvat kaverukset Jesse Heilala ja Riku Huhta kehuvat leiriä kilpaa. Parasta on ollut melkein oikean kullan huuhdonta ja ensi kertaa kokeiltu melonta. Sekä tietysti uiminen.
"Mukavaa on melkein kaikki. Melonta vaan olisi saanut kestää pitempään", pojat tuumivat.
Torstai-iltana ohjelmassa oli leirikirkko ja markkinat. Basaaritunnelmaisessa tapahtumassa lapset myivät tekemiään askarteluja, hiusten letittämistä, kasvomaalausta, hartioiden hierontaa, lahjoittamiaan pieniä esineitä ja muuta mukavaa. Markkinoiden tuotto käytetään Kiinassa tehtävään lähetystyöhön.
Kutsuvieraina leirin päätösillassa olivat Oulun seurakuntien kirkkoherrat ja luottamushenkilöt sekä leirien entiset johtajat.