Vaalitulos vei Saksan sisäpolitiikan ojasta allikkoon, ja epävarmuus voi jatkua vielä pitkään. Se ei lupaa hyvää myöskään EU:lle.
Poliitikot saavat vaaleissa äänestäjiltä yleensä eväitä siihen, mihin suuntaan asioita pitää viedä. Vaaleilla myös yritetään ratkoa politiikassa syntyviä kriisejä ja pattitilanteita. Odotus oli, että syyskuun liittopäivävaalit laukaisisivat Saksan vaikean poliittisen tilanteen, mutta on käynyt aivan päin vastoin. Saksan sisäpolitiikka on puolitoista kuukautta vaalien jälkeen sekasortoisessa tilassa.
Kriisipesäkkeitä on useita. Kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien varaan kaavaillun suuren koalition ohjelmaneuvottelut ovat junnanneet paikoillaan. Demaripuolue SPD on sisäisessä kaaoksessa, eikä tilanne ole juurikaan parempi CDU:ssa ja sen baijerilaisessa sisarpuolueessa CSU:ssa. Liittokansleriehdokas Angela Merkel ei näytä saavan kunnon otetta vallasta eikä hän ole täyttänyt vaaleissa toiseksi jääneen liittokansleri Gerhard Schröderin jättämää poliittista tyhjiötä.
Pahiten sekaisin on SPD. Puolueesta lohkesi jo ennen vaaleja niissä hyvin menestynyt Oskar Lafontainen johtama laitavasemmisto. Puolueen kuohunta ei jäänyt siihen, vaan aikeet mennä yhteishallitukseen CDU/CSU:n kanssa ovat nostaneet SPD:n vasemmalla laidalla uuden kapinan. Vasen laita ei hyväksynyt puheenjohtaja Franz Münteferingin ehdokasta puoluesihteeriksi, vaan tarjosi tehtävään omaa ehdokastaan. Ei ole tosin edes varmaa, suostuuko äänestyksessä voittanut Andrea Nahles edes ehdokkaaksi puoluekokouksessa.
Müntefering teki tappiosta henkilökohtaiset johtopäätökset ja ilmoitti luopuvansa SPD:n johdosta kahden viikon päästä pidettävässä puoluekokouksessa. Hän aikoi ensin myös jäädä pois koalitiohallituksesta, mutta on sittemmin pehmentänyt kantaansa. Työministeriksi ja varaliittokansleriksi suunnitellun Münteferingin poisjäänti merkitsisi hallitukselle samaa kuin pohjatapin poisto veneelle.
Vastuu SPD:n sekasorrosta kaatuu pitkälti Schröderin syliin. Schröderin vetäytyminen nuolemaan haavojaan alkoi purkaa puolueen sisäisiä paineita. Ei ole suinkaan pois suljettua, että suuri koalitio hajoaa jo ennen syntymäänsä, jolloin pitäisi hakea ratkaisua niin sanotusta Jamaika-vaihtoehdosta eli CDU/CSU:n, vapaiden demokraattien ja vihreiden hallituksesta. Toinen vaihtoehto on, että koalitiohallitus hajoaa nopeasti, minkä jälkeen olisi pakko pitää uudet vaalit. Kolmas vaihtoehto eli vaalikauden istuva vahva hallitus vaikuttaa tällä hetkellä toiveajattelulta.
Tilanne voi rauhoittua SPD:n puoluekokouksen jälkeen. Puolueen johtoon on vahvasti tyrkyllä Brandenburgin osavaltion pääministeri Matthias Platzeck. Silloin sekä CDU:n että SPD:n johtajat olisivat lähtöisin entisestä DDR:stä. Tilannetta rauhoittaisi myös, jos Merkel alkaisi toimia jämäkästi.
Kristillisdemokraatit käyvät omia jäsentenvälisiään. CSU:n puheenjohtaja, Baijerin pääministeri Edmund Stoiber ilmoitti tiistaina jäävänsä pois hallituksesta, jossa hänelle oli kaavailtu talous- ja teknologiaministerin salkkua. Jos Stoiberin päätös pitää, Merkel lähtisi hallitukseen heikentyneellä joukkueella. Sekään ei lupaa hyvää suurelle koalitiolle.
Euroopan unionin tärkeimmän jäsenvaltion sisäpoliittinen kaaos muistuttaa tilaa, jossa koko EU on. Johtajuus ja visio ovat hukassa. Mitä kauemmin poliittinen sekasorto jatkuu Saksassa, sitä pitempään jatkuu myös EU:n hajaannus. Unionin pitäisi puristaa joulukuussa Britannian johdolla sovinto tulevasta rahoituskehyksestään vuosille 2007-2013. Se edellyttäisi, että Saksassa istuu tukevasti vallassa uusi hallitus. Ennusmerkit eivät lupaa hyvää.