Pohjois-Pohjanmaalla Kestilän ja Pyhännän kuntien rajamailla riehui suuri metsäpalo torstaina.
Tuli tuhosi kaikkiaan arviolta 15 hehtaaria suoperäistä metsää Rytijärven maastossa. Liekit talttuivat kello kuuteen illalla mennessä ja palo saatiin rajattua, mutta paikalle jäi yöksi vartioimaan palomiehiä Jokilaakson pelastuslaitoksen alueelta sekä Kajaanin varuskunnan hälytyskomennuskunta.
Ensimmäinen hälytys palosta saatiin kello 13.30:n aikaan.
"Tuli levisi aluksi nopeasti ja hallitsemattomasti, sillä tuuli haittasi päivällä sammutustöitä", kertoi Haapaveden palopäällikkö Tapio Saastamoinen, joka toimi Siikalatvan toimialueen päällystöpäivystäjänä.
Tuli levisi latvapalona kuivassa metsässä.
"Täällä on kaiken kaikkiaan ollut miehiä ja sammutusvälineistöä yhdeksästä palokunnasta Jokilaakson pelastuslaitoksen alueelta sekä pelastushelikopteri Sepe", luetteli Saastamoinen mittavaan sammutusurakkaan osallistuneita.
Vaikeakulkuisessa maastossa palokunnat sammuttivat sivustoja ja Sepe katkaisi palokärjen.
Kaikkiaan 45 varusmiestä jäi aamuun asti tarkkailemaan palopaikkaa.
"Paikalle järjestettiin yöksi vartio, koska maasto on turveperäistä suota. Sieltä saattaa nousta yllätys päivän, kahdenkin päästä", Saastamoinen arvioi. Metsään jäi myös kilometrikaupalla paloletkua sekä palokunnan kalustoa: mönkijöitä, moottoriletkuja ja kaivinkone.
Palon syttymissyyksi epäillään levinnyttä nuotiota. Paikalla on leireillyt pikkupoikia. (Kaleva)