USA haluaa uuden Syy­ria-pää­tös­lau­sel­man

Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs John Bolton haluaa turvallisuusneuvostolta uuden päätöslauselman Syyriasta.

Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs John Bolton haluaa turvallisuusneuvostolta uuden päätöslauselman Syyriasta.

Siinä Syyriaa painostettaisiin vetämään Libanonista siellä yhä mahdollisesti olevat vakoilijansa ja lopettamaan epäillyt asetoimituksensa.

Vaatimuksen taustana on YK:n erityisedustajan Terje Röd-Larsenin lokakuun lopussa jättämä raportti. Sen mukaan Syyria on vetänyt kaikki sotilaansa Libanonista mutta kukaan ei tiedä, onko maassa yhä Syyrian tiedustelupalvelun vakoilijoita.

Syyrian presidentti Bashar al-Assad on armahtanut 190 poliittista vankia. Hallituslähteiden mukaan kyseessä oli ensimmäinen toimi pitkässä sarjassa, jolla on tarkoitus lisätä kansalaisvapauksia maassa.

Syyrian oppositio ja riippumattomat tarkkailijat ovat vaatineet hallitusta tekemään nopeita uudistuksia maahan kohdistuvan kansainvälisen painostuksen torjumiseksi.

YK:n tutkimusraportin mukaan Syyria oli mukana Libanonin entisen pääministerin Rafik al-Haririn murhassa helmikuun puolivälissä. Syyria on kiistänyt syytökset ja sanonut raportin olevan poliittisesti värittynyt.

Ilmoita asiavirheestä