Turmarekan kuljettaja on valittanut Konginkankaan tuhoisan liikenneonnettomuuden tuomiosta. Muita valituksia ei tullut tänään iltapäivällä umpeutuneeseen määräaikaan mennessä.
Äänekosken käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa rekankuljettajan kolmen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen muun muassa 23 kuolemantuottamuksesta.
Asiaa käsitellään seuraavaksi Vaasan hovioikeudessa.
Useat onnettomuuden uhrien omaiset ilmaisivat tyytymättömyytensä Äänekosken käräjäoikeuden tuomioon oikeudenkäynnin jälkeen. Omaiset olivat tyytymättömiä etenkin siihen, että oikeus hylkäsi heidän korvausvaatimuksensa henkisistä kärsimyksistä. Käräjäoikeus katsoi, että kuolemia ei aiheutettu tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta.
Käräjäoikeus langetti myös kuljetusyhtiö Transpointille 10 000 euron yhteisösakon työturvallisuusrikoksesta. Kuljetusyhtiön entisen toimitusjohtajan osalta asiaa ei käsitelty Äänekoskella, sillä hän oli jo aiemmin saanut onnettomuuteen liittyvän tuomion Helsingin käräjäoikeudessa.