Uusi ra­han­ke­räys­la­ki tulee voimaan

Laki antaa mahdollisuuden auttaa yksityisiä henkilöitä rahankeräyksellä.

_
_
Kuva: Peura Pekka

Uusi rahankeräyslaki ja sitä täydentävä valtioneuvoston asetus tulevat voimaan lauantaina.

Uusi laki mahdollistaa yksityisten taloudellisissa vaikeuksissa olevien kansalaisten auttamisen rahankeräyksellä. Tähän asti rahankeräys on ollut mahdollista pääsääntöisesti yleishyödylliseen tarkoitukseen.

Rahankeräys on kuitenkin tässä niin kuin muissakin tapauksissa luvanvaraista. Yksityishenkilön hyväksi tehty keräys saa kestää enintään kuusi kuukautta ja sen tulee sijoittua yhden kihlakunnan alueelle. Muissa tapauksissa keräysluvan enimmäisaika on kaksi vuotta.

- Muutos mahdollistaa esimerkiksi naapuriapua laajemman taloudellisen auttamisen tilanteissa, joissa perheen talo on palanut tai lapset ovat jääneet vaille vanhempia, ylitarkastaja Janne Kaukonen sisäministeriöstä sanoo.

Rahankeräysrikoksen
rangaistusasteikko kovenee

Laki antaa myös viranomaisille mahdollisuuden nykyistä tehokkaampaan valvontaan. Niin ikään väärinkäytöksiin voidaan puuttua entistä paremmin.

Rahankeräysluvan myöntää yhden kihlakunnan alueelle entiseen tapaan poliisilaitos. Laajempien rahankeräysten osalta lupien myöntäminen on keskitetty Etelä-Suomen lääninhallitukselle.

Laki edellyttää, että jatkossa jokaista rahankeräystä varten avataan erillinen pankkitili tai -tilejä. Lupaviranomaisella on oikeus kieltää tarvittaessa rahankeräyksen jatkaminen, keräyksellä saatujen varojen käyttö tai rahojen luovuttaminen keräys- tai muulta luvansaajan tililtä. Kiellon tehosteeksi voidaan määrätä uhkasakko.

Myös rahankeräysrikoksen rangaistusasteikko kovenee, ja enimmäisrangaistus nousee kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen vankeutta.

Ylitarkastaja Kaukosen mukaan rahankeräysten valvontaa varten ollaan perustamassa valtakunnallista valvontatiedostoa. Sieltä muun muassa yksityiset kansalaiset voivat tarkastaa, onko yhdistyksellä vaikkapa rahankeräyslupa. Kaukonen ei uskalla vielä sanoa, milloin rekisteri saadaan yleiseen käyttöön.

Ilmoita asiavirheestä