Yhdysvaltain liittovaltion tutkijat ovat laajentaneet kuulusteltavien joukkoa koskien Yhdysvalloissa vellovaa doping-tutkimusta. Nyt kuulusteltavana oli pikajuoksija Marion Jonesin entinen mies C.J. Hunter. Asiasta uutisoi San Jose Mercury News perjantaina nettisivuillaan. Toistaiseksi ei ole tiedossa, kertoiko Hunter mitään Jonesista.
Vuoden 1999 kuulantyönnön maailmanmestari Hunter kärähti steroidien käytöstä vuonna 2000. Hunterin ravinnosta vastaava henkilö oli tuolloin Balco-laboratorion johtaja Victor Conte. Laboratorion epäillään levittäneen huippu-urheilijoille dopingaineita, muun muassa design-steroidi THG:tä. Conte on työskennellyt myös Marion Jonesin kanssa.
Hunter voi helpottaa tutkijoita selvittämään mitä syyskuussa 2000 Jonesin tililtä siirretty 7 350 dollarin shekki Conten tilille sisälsi. The New York Timesin mukaan shekin allekirjoitus on Hunterin käsialaa.
Jones ja Hunter olivat naimisissa lähes kolme vuotta. He erosivat kesällä 2001.