Verovelvolliselle pitäisi ilmoittaa henkilökohtaisesti, jos hänet siirretään veroilmoituksen piiristä veroehdotusmenettelyyn tai päinvastoin. Tätä mieltä on eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen.
Veroehdotukseen siirtämisestä tai siitä poistamisesta ei tällä haavaa ilmoiteta millään tavoin. Jääskeläinen katsoo lausunnossaan, että verohallinnon menettely on ollut tässä asiassa puutteellista. Hän toivoo Verohallituksen ryhtyvän toimiin asian korjaamiseksi.
Veroehdotusmenettelyn piirissä olevat eivät saa vuodenvaihteessa veroilmoituskaavaketta, vaan heille lähetetään toukokuussa veroehdotus. Verohallitus on pitänyt ilmoituskaavakkeen puuttumista riittävänä merkkinä siitä, että ihminen on siirretty veroehdotuksen piiriin. Apulaisoikeusasiamiehen mielestä siirrosta tulisi kuitenkin ilmoittaa henkilökohtaisesti viimeistään silloin, kun veroilmoituslomakkeet lähetetään.