Mi­nis­te­rei­tä piis­ka­taan ai­vo­rii­hes­sä

KalevaHelsinki Mitä Suomessa pidettävässä EU-kokouksessa oikein tapahtuu?

Helsinki Mitä Suomessa pidettävässä EU-kokouksessa oikein tapahtuu?

Esimerkkinä olkoon viikon päästä maanantaina Jyväskylään kokoontuva EU:n epävirallinen kilpailukykyministerikokous. Se etsii keinoja siihen, miten EU:n innovaatiopolitiikalla päästään parempaan tuottavuuteen ja kilpailukykyyn. Euroopan tavoite oli olla maailman kilpailukykyisin talousalue lähivuosina, mutta se on jäänyt edelleen jälkeen esimerkiksi Yhdysvaltoihin verrattuna.

Jyväskylän kokoukseen on kutsuttu jäsenvaltioiden sekä Bulgarian ja Romanian kauppa- ja teollisuusministerit sekä tutkimusministerit ja Efta-maiden talousministerit.

Pääosa vieraista puolisoineen saapuu isännän, Mauri Pekkarisen (kesk.) kotikaupunkiin jo sunnuntai-iltana. Silloin tunnelma on ehkä tiivein, sillä kaupungin vastaanotolta porukka siirtyy teatteriin seuraamaan suurelta screeniltä jalkapallon MM-kisojen loppuottelua.

Maanantaina aamupäivällä keskusteluja vauhdittaa neljä alustusta. Suomalaiset puhujat ovat Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ja Sitran yliasiamies Esko Aho. Aloitusvaiheessa kuullaan myös komission näkökulma innovaatiopolitiikan kehittämiseen.

Inspiroituneet osallistujat jakaantuvat pidemmän lounastilaisuuden jälkeen iltapäivällä neljään pienryhmään työstämään annettuja innovaatioteemoja.

Jokaisessa pienryhmässä on piiskuri, kauniimmin sanottuna koordinaattori, jonka tehtävä on antaa ärsykkeitä ja nostaa huomioita keskustelussa. Rooleissa esiintyvät Tekesin hallintojohtaja Riikka Heikinheimo, Nokian entinen tutkimusjohtaja Yrjö Neuvo, ylijohtaja Raimo Luoma ktm:sta ja EK:n uusi teknologiajohtaja Timo Kekkonen.

Ryhmätyöt puretaan tiistaina aamupäivällä, jolloin keskusteluun on varattu aikaa 2,5 tuntia. Suomi laatii kokouksen tuloksista yhteenvedon, jota hyödynnetään syksyllä kun keskusteluja innovaatiopolitiikasta jatketaan komission syyskuussa valmistuvan tiedonannon pohjalta.

Konkreettisia kehittämisehdotuksia pitäisi syntyä joulukuussa, jolloin pidetään Suomen puheenjohtajuuskauden viimeinen kilpailukykyneuvoston kokous. Ehdotusten eteenpäin vieminen onkin jo seuraavan puheenjohtajamaan Saksan heiniä.

Ilmoita asiavirheestä