Jyväskylän tenorikilpailu on avautunut kaikkien EU-maiden kansalaisille. Kilpailu järjestetään nyt toista kertaa. Ensimmäiseen tenorikilpailuun syksyllä 2002 saivat ottaa osaa Pohjoismaiden ja Baltian maiden laulajat.
EU:n laajuiseen kilpailuun on valittu nauhoitteiden perusteella 17 tenoria. Heistä vain kolme on ulkomaalaisia. He ovat ranskalainen Charles Barbier, latvialainen Janis Kursevs ja virolainen Roland Liiv.
Kilpailusihteeri Juhani Laurilan mukaan tenorikilpailu levitti tietoa osanotto-oikeuksien laajentumisesta musiikkikoulujen ja oopperatalojen kautta. Tieto ei kulkenut oikein hyvin. Järjestäjillä ei ole kuitenkaan varoja maksulliseen kansainväliseen mainontaan.
Tapahtuma kuuluu Jyväskylän musiikkikilpailujen sarjaan. Muut vuorottelevat tapahtumat ovat kitara-, viulu-, piano- ja kamarimusiikkikilpailu.