Oulun Sanginsuussa, Muhoksella Honkalan alueella sekä valtatie 22:n ja Muhosjoen välisellä haja-asutusalueilla annetaan asukkaille jätevesineuvontaa loppuvuoden aikana. Kyseisille alueille ollaan laatimassa jätevesien käsittelyn yleissuunnitelmaa, jossa tarkastellaan kustannustehokkuutta ja ympäristön kannalta edullisinta jätevesien käsittelyratkaisua.
Ensisijaisena vaihtoehtona pidetään keskitettyä yhteisratkaisua. Viemäriverkostoon liittyminen olisi asukkaalle helpoin ja ympäristönsuojelun kannalta paras ratkaisu. Alustavien suunnitelmien mukaan kyseisillä haja-asutusaluella on paikoin mahdollisuus laajentaa olevaa viemäriverkostoa. Kustannukset riippuvat asukkaiden halukkuudesta liittyä yleiseen viemäriverkostoon. Asukkaille asiasta tiedotetaan helmikuussa 2006, kun suunnitelmat valmistuvat.