Lumilautailijoille arvokisamenestys ei perinteisesti ole ollut se kaikkein tärkein asia. Onnistuminen Torinon olympialaisissa välkkyy kuitenkin vahvasti kotimaan kärkilaskijoiden Risto Mattilan ja Antti Auttin ajatuksissa.
- Onhan se vuoden suurin kisa ja ehkä kaikkien aikojen suurin lumilautakisa, joten se on tärkeää, mutta se ei maailmaa kaada jos kultamitalia ei tule, Mattila tuumii.
Mattilan harjoittelussa lähestyvät olympialaiset näkyvät niin, että hyppykilpailut (Big Air) ovat kotvan aikaa sivuasia. Pääpaino on lumikourukisoissa, joka on olympialaji päinvastoin kuin Big Air. Kokonaan Mattila ei aio hyppykisoja heivata.
- Painotan lumikourukisoja olympialaisiin asti, kun tähän asti olen käynyt enemmän hyppykisoja. Toki hyppään edelleen, jos se sopii aikatauluun, Mattila sanoo.
Mattila on ollut lautansa kanssa rinteissä täyttä päätä jo kaksi kuukautta. Takana ovat 2-3 viikon rupeamat Uudessa-Seelannissa ja Chilessä ja kauden Big Air -cupin avauskilpailun voitto.
- Kaikki on mennyt hyvin, loukkaantumisiltakin olen säästynyt, Mattila sanoo.
Autti:" Koko ajan
uusia temppuja"
Autti oli Mattilan kanssa laskemassa Uudessa-Seelannissa ja Chilessä, ja sittemmin myös Sveitsissä. Kauden mittaan hän on voittanut jo yhden maailmancupin lumikourukisan ja ollut kahdesti palkintosijoilla. Pääpaino kauden aikana on lumikourukisoissa.
- Meikäläinen ei oikein tykkää siitä Big Airin maailmancupin tuomarisysteemistä, enkä siksi halua käydä niissä kisoissa. Muuten tykkään laskea ihan kaikkea, Autti tuumii.
Torinon olympialaisten lumikourukilpailusta rovaniemeläislaskija odottaa erittäin kovatasoista.
- Pipen (lumikourun) taso nousi todella rajusti jo viime vuonna. Nyt taas huomasi tuolla Uudessa-Seelannissa, että kaverit pyörivät todella rajusti. Itse ajattelin, että en rupea opettelemaan samaa, vaan kehittelen muita uusia temppuja, Autti tuumii.
- Pipen arvostus oli välillä vähän laskussa. Nyt se on tulossa vahvasti uudelleen. Jos olympialaisiin pääsee ja siellä edes finaaliin, niin se on hienosti. Se vaatii, että kauden aikana on koko ajan opeteltava uusia temppuja. Taso on niin kova, Autti sanoo.
Viime vuonna Autin voitti maailmanmestaruudet big airissa ja lumikourussa sekä arvostetun X-Games -lumikourukisan Yhdysvalloissa. Menestys toi Vuoden lumilautailijan tittelin.
Torinossa suomalaisille
tuttu kouru
Suomalaisilla on neljä paikkaa Torinon miesten lumikourukisaan, josta Lumilautaliiton päävalmentaja Kimmo Mustonen odottaa tiukkaa taistelua. Viime vuosien arvokisoissa ja maailmancupissa menestyneet Autti ja Mattila saavat Mustosen mukaan kovat haastajat nuoremmasta laskijapolvesta.
- Meillä on paljon nuoria kavereita tulossa, jotka tulevat kamppailemaan paikoista tasapäisesti näiden kokeneempien laskijoiden kanssa, Mustonen sanoo.
Suomalaislaskijoita nähtäneen olympialaisissa myös parisuurpujottelussa ja lumilautakrossissa. Suurimmat suomalaisodotukset kohdistuvat kuitenkin lumikouruun varsinkin kun Torinon kouru on viime vuosina osoittautunut todelliseksi suomalaisten suosikkipaikaksi.
- Viime vuonna siellä laskettiin kaksi maailmancupin osakilpailua, joissa Autti ja Mattila ottivat kaksoisvoitot. Toisen voitti Autti ja toisen Mattila, Mustonen kertoo.
Mattilan mukaan Torinon kourun muoto sopii hänelle.
- Ei siinä mitään ihmeellistä ole, mutta siinä on isot kaaret, joissa on sopiva jyrkkyys, Mattila sanoo.