EU:n komissio selvittää lehtitietoja, joiden mukaan Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelulla CIA:lla on salaisia vankiloita Itä-Euroopassa. Asiasta kertoi EU:n komission edustaja torstaina Brysselissä.
Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC puolestaan vaatii pääsyä kaikkien Yhdysvaltain kiinni ottamien terroriepäiltyjen luo. Vaatimus esitettiin sen jälkeen kun Washington Post -lehti oli kertonut, että CIA on pitänyt tärkeimpiä terroriepäiltyjään salaisissa pidätyskeskuksissa Itä-Euroopassa ja Aasiassa.
EU:n komission edustajan Friso Roscam Abbingin mukaan komissiolla ei ole mitään tietoa tällaisten pidätyskeskusten olemassaolosta. - Komissio selvittää teknisellä tasolla, mikä on totuus näissä kertomuksissa, Roscam Abbing sanoi. Virallisista tutkimuksista ei hänen mukaansa ole kyse.
Roscam Abbing huomautti samalla, että keskusten olemassaolo rikkoisi selvästikin ihmisoikeussopimuksia vastaan.
ICRC:n edustaja Antonella Notari kertoi Reutersille järjestön olevan huolissaan niiden kohtalosta, jotka on otettu kiinni osana maailmanlaajuista terrorismin vastaista sotaa. Hän painotti, että Punaisen Ristin edustajien on päästävä tapaamaan vankeja.
Itä-Euroopan
maat kiistivät
Useat Itä-Euroopan maat kiistivät torstaina, että niissä olisi CIA:n salaisia vankiloita. Romanian pääministeri Calin Tariceanu vakuutti, että maassa ei ole CIA:n tukikohtia. Myös Puolan entinen puolustusministeri samoin kuin korkea-arvoinen turvallisuusviranomainen kiistivät tiedot.
- Ulkomaiden kansalaisten pitäminen Puolan maaperällä olisi laitonta. En usko että mikään Puolan hallitus lähtisi tähän, turvallisuusviranomainen sanoi.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin edustaja kertoi aiemmin saaneensa viitteitä siitä, että Romania ja Puola kuuluvat maihin joista Washington Post kertoi. Lehden mukaan keskuksia on eri ajankohtina ollut Afganistanissa, Thaimaassa ja Itä-Euroopan maissa.
Salaisten vankiloiden olemassaolon ovat kiistäneet myös Liettua, Bulgaria, Unkari ja Thaimaa. - Yhdysvallat ei ole koskaan pyytänyt Unkaria panemaan ketään unkarilaisiin vankiloihin osana terrorismin vastaista sotaa, hallituksen edustaja sanoi.