Ilman kännykkää ei tulevaisuuden ihminen liene oikein yhteisön jäsenkään. Kännykän voimin kun välitetään vastedes yhä enemmän tunteita ja tietoa. Kamerakännykät kertovat lisäksi sanattomia viestejä, jotka taatusti muuttavat käyttäytymistä, arvelee
Nokian
multimediayksikön johtajistoon kuuluva Juha Putkiranta. Diplomi-insinöörin koulutuksen saaneena hän jättää kuitenkin aiheen tätä tarkemman selvityksen kulttuurin tutkijoille.
Nokialla kuunnellaan kuluttajaa.
- Olisi todella ylimielistä väittää, että yritys voisi vaikuttaa ihmisiin. Sosiaalisuus ja tarve saada asioita aikaiseksi ovat olleet olemassa jo ennen kännykkää, Putkiranta sanoo.
Nyt kun Nokia on leikannut langat poikki ja tehnyt mahdolliseksi puhelimella soittamisen mistä vain, on syntynyt kuitenkin aikaisempaa asiattomampi keskustelu. Samoin valokuvaus on luisunut alas potretti-tuotannosta. Elämä on epävirallistunut.
Tekstiviestit ovat korvautuneet yksityiskohtaisilla kuvilla lentokentiltä ja vaikka mistä. Vanhat tuttavat eivät enää näytä kohdatessaan paperivalokuvia häistä ja hautajaisista, kun koko elämä on kännykällä. Mielenkiintoista on myös, että kun lähetät kuvan, niin voit myös saada takaisin kuvan. Näin syntyy kommunikaatio.
Tämä on kulttuurin muutos. Putkiranta sanoo, että tekstiviestin sisältö on monesti hyvin mitätöntä. Koulusta saatetaan kirjoittaa boooooooring... ja toinen laittaa takaisin, että näin on. Toinen tuttu sanapari on: illaksi kotiin. Mitä siihen voi oikein vastata? Kuva kertoo kuitenkin enemmän kuin tuhat sanaa.
Tärkeää on tuo kanssakäyminen
Ihmiset haluavat ilmaista itseään rikkaasti. Kännykkä mahdollistaa sen. Nokian liiketoiminnan kannalta on tärkeää, että niin valokuvat kuin videotkin saavat käyttäjiä ja vaihtareita heidän kännyköidensä välityksellä.
Putkirannan mukaan kamerakännykkä on visuaalinen muistiinpano.
- Vaikkapa Intiassa sitä käyttävät vaatesuunnittelijat, jotka keräävät ideoita. Amerikassa teinitytöt taas keräävät kuitteja ja lippuja ja ikuistavat niitä kameralle. Multimediapäiväkirja korvaa siis entiset sepustukset.
Kameraa voivat myös epätoivoiset kotirouvat (Desperate Housewifes) käyttää matkatessaan Ikeaan ostamaan puuttuvaa kodinkonetta keittiöön. Kamera näyttää, minkä levyinen sen pitää olla. Sentilleen.
Ihmisten käyttäytymisen muutos synnyttää uusia bisnesideoita, kun jokainen on vastedes oman elämänsä journalisti. Myöskään sensuuri ei voi enää toimia tulevaisuuden mobiilimaailmassa, muistuttaa Putkiranta.
Samaa mieltä on Nokian multimedian tuotekehitysjohtaja Juha Ronkainen, joka on ollut työstämässä mobiilitelevisiota uusimpaan N92-malliin.
Hän sanoo, että televisioala on ollut säänneltyä, mutta aikaa myöten kaikkien pitää saada nähdäkseen mitä hyvänsä kanavaa. Yleisradiotakin pitäisi nähdä ulkomailla estoitta.
Ronkaisen mukaan ihmisten käyttäytyminen muuttuu entistä enemmän, kun he saavat nähtäväkseen suosikkiohjelmansa televisiosta.
- Seula tiukkenee. Joittenkin vuosien kuluttua saattaa olla myös mahdollista, että ohjelmat voi katsoa siihen aikaan kun kullekin sopii eikä sovittuina lähetysaikoina.
Ronkainen väittää, että mobiili-tv on tullakseen. Ihmissilmä tottuu katselemaan kännykästä uutisten ja urheilun lisäksi myös elokuvia.
N92:lla on Ronkaisen mielestä sama vaikutus kuin 26-tuumaisella televisiolla viiden metrin etäisyydeltä.
Nokialaiset asiantuntijat arvioivat multimedian tulevaisuutta Barcelonassa Nokian konferenssissa, jossa puhuttiin torstaina muun muassa musiikkiliiketoiminnasta kännyköissä.