Mie­hil­le kultaa ja nai­sil­le hopeaa kei­lai­lu­cu­pis­sa

Suomen miesten joukkue keilasi odotetusti voittoon miesten Eurooppa cupissa. Miesten ryhmä oli ehdottomasti kisojen paras joukkue ja ansaitsi voittonsa. Saksa kaatui finaalissa kahden sarjan yhteistuloksella 398-371.

Suomen miesten joukkue keilasi odotetusti voittoon miesten Eurooppa cupissa. Miesten ryhmä oli ehdottomasti kisojen paras joukkue ja ansaitsi voittonsa. Saksa kaatui finaalissa kahden sarjan yhteistuloksella 398-371.

Suomi voitti ensimmäisen sarjan murskaavasti 227-176. Toisen sarjan alussa Saksa aloitti paikolla ja kolmella kaadolla. Kolme seuraavaakin ruutua meni Suomelta kaadoitta, ja Saksa pääsi jo alle 20 pisteen päähän kokonaistuloksissa.

Kiri ei kuitenkaan riittänyt. Saksa voitti sarjan 191-171, mutta kokonaistuloksissa eroa Suomen hyväksi oli lopulta 27 pistettä. Belgia jäi finaaleissa pronssille hävittyään välierässä Saksalle selvästi 336-386.

Suomen naisten joukkue joutui neljän Euroopan cupin voiton jälkeen taipumaan tänä vuonna hopealle Englannin vietyä voiton.

Englantia vastaan Suomi voitti ensimmäisen sarjan pistein 257-224, mutta Englanti rutisti toisessa sarjassa väkisin voittoon 214-173, ja voitti kokonaistuloksissa pistein 438-430. Kolmanneksi cupissa sijoittui Ruotsi.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä